Ajatuksissa senioritalo ja koulukeskuksen remontti – kunnan kiinteistöstrategia valmistui

Etualalla oleva Terveystalo on yksi niitä rakennuksia, jotka tulevaisuudessa voidaan myydä. Se ei kuitenkaan tarkoita kiinteistön tyhjentämistä, saati ajolähtöä vuokralaisille. Takana oleva terveysasema odottaa muiden sotekiinteistöjen tavoin sote- ja maakuntauudistuksen lakiratkaisuja. Kuva Anna KarhilaEtualalla oleva Terveystalo on yksi niitä rakennuksia, jotka tulevaisuudessa voidaan myydä. Se ei kuitenkaan tarkoita kiinteistön tyhjentämistä, saati ajolähtöä vuokralaisille. Takana oleva terveysasema odottaa muiden sotekiinteistöjen tavoin sote- ja maakuntauudistuksen lakiratkaisuja. Kuva Anna Karhila

Paljon laineita, puhetta, tunteita ja huhuja ennakkoon nostattaneen kiinteistöstrategian ensimmäinen luonnos hyväksyttiin viime viikolla Kuhmoisten kunnan teknisessä lautakunnassa. Luonnos jatkaa matkaansa vielä kunnanhallituksen käsittelyyn, ja lopullisen päätöksen sen hyväksymisestä tekee kunnanvaltuusto.

Sekä kunnan tekninen johtaja Mika Kyrö että teknisen lautakunnan puheenjohtaja Eero Ikonen korostavat, että teknisessä lautakunnassa hyväksytty kiinteistöstrategia on vasta lähtölaukaus kiinteistöjen myyntiajatuksille.

– Esitys voi muuttua vielä kunnanhallituksessa paljonkin. Tämä on vain teknisen lautakunnan näkemys asiasta, Kyrö sanoo.

Molemmat korostavat myös sitä, että kiinteistöstrategian hyväksyminen ei välttämättä tarkoita sitä, että kiinteistöjä asetettaisiin myyntiin välittömästi. Strategia on ennen kaikkea työkalu, jonka perusteella sekä nykyinen valtuuston että tulevien kunnanvaltuustojen on helpompi päättää mahdollisista myyntiaikeista.

– Yhtään kiinteistöä ei myydä eikä edes aseteta myyntiin ilman kunnanvaltuuston päätöstä, Eero Ikonen painottaa.

Korjausvelka pakottaa miettimään

Kiinteistöstrategiaa käsiteltiin sekä viime syksynä että tänä keväänä perin pohjin valtuustoseminaareissa. Seminaarien keskustelussa mukana olivat myös kunnan omistamat metsäkiinteistöt ja tonttimaat sekä vuokra- ja asuinkiinteistöt, mutta kiinteistöstrategiaan on otettu mukaan vain 26 kunnan käytössä olevaa tai ollutta rakennusta.

– Kaikkien toiveiden tynnyrinä emme voineet toimia, mutta ratkaisussa on koitettu kuunnella tarkkaan, mitä valtuutetuilla on sanottavana, Eero Ikonen kertoo.

Pakkomyynnin tarvetta kunnalla ei ole, mutta osassa kiinteistöistä on merkittävää korjausvelkaa. Lisäksi vuokratulot eivät kaikissa kiinteistöissä vastaa edes käyttökustannuksia, ja tuottamattomat kiinteistöt heikentävät kunnan tulosta.

– Kaikille kunnan omistukseen jääville kiinteistöille on tehtävä joka tapauksessa korjaussuunnitelma, jotta korjausvelasta päästään eroon ja päästään siihen tilanteeseen, ettei uutta korjausvelkaa synny, Mika Kyrö sanoo.

Viime syksynä paljon puhetta aiheutti uutisointi esimerkiksi Puulonin kiinteistön eli Pajatie 5:n mahdollisesta myynnistä. Kiinteistöstrategian olennaisimpia ohjeita on, että yrityskäytössä olevat kiinteistöt tulisi pyrkiä myymään ensisijaisesti niiden käyttäjille.

– Koska pakkomyynnin tarvetta ei ole, millään myyntiaikeella ei ole kiire. Jos esimerkiksi jokin yrityskäytössä oleva rakennus päätetään myydä, myynnin ajankohta voidaan sopia yrittäjien kanssa jopa usean vuoden päähän, Ikonen sanoo.

Koulun remontti edessä

Kunnan omistuksessa pysyvistä kiinteistöistä koulukeskuksen remontointiin satsataan tulevina vuosina, sillä maakuntauudistuksen jälkeen sivistystoimi ja erityisesti koulutus tulee olemaan yksi kunnan tärkeimpiä tehtäviä.

Ajatuksia uusista rakennuksistakin on, sillä valtuustoseminaareissa on jo viime vuonna pyöritelty ajatusta senioritalosta. Esteettömiä asuntoja tarjoavalle talolle löytyisi paikka Satamarinteen kaava-alueelta läheltä palveluja.

– Ihannetilanne olisi, jos rakennuttaja olisi yksityinen yritys. Mutta suunnitelmat ovat vasta ajatusten asteella, Eero Ikonen sanoo.

Teknisen lautakunnan hyväksymässä kiinteistöstrategiassa kunnan omistamat kiinteistöt on jaettu kolmeen kategoriaan niiden tulevaisuudensuunnitelmien mukaan. Kaikissa ryhmissä on mukana sekä hyväkuntoisia rakennuksia että niitä, joissa on ennemmin tai myöhemmin vastassa isompi remontti.

Lue lisää kiinteistöstrategiasta ja lista eri ryhmiin kuuluvista rakennuksista keskiviikkona 5. huhtikuuta ilmestyvästä Kuhmoisten Sanomien numerosta!

Anna Karhila

1 Comment on "Ajatuksissa senioritalo ja koulukeskuksen remontti – kunnan kiinteistöstrategia valmistui"

  1. Anna-Liisa Nieminen | 5.4.2017 at 11:28 | Vastaa

    Kuhmoisissa on paljon yksin asuvia vanhuksia. Heistä moni haluaisi asua senioritalossa. Tärkein hanke kunnassa.

Vastaa