Minna Korppila-Kauppinen uuden valtuuston puheenjohtajaksi

Kuluvan kauden alussa valtuuston noussut Minna Korppila-Kauppinen siirtyy kesäkuun alussa kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi.Kuluvan kauden alussa valtuuston noussut Minna Korppila-Kauppinen siirtyy kesäkuun alussa kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi.

Puolueet ovat Kuhmoisissa päässeet sopuun luottamushenkilöpaikkajaon päälinjoista tulevalle valtuustokaudelle. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimii Minna Korppila-Kauppinen (kesk) ja varapuheenjohtajina Martti Kankkunen (kok) ja Kati Hattunen (sdp).

Korppila-Kauppinen odottaa luottavaisin mielin puheenjohtajuutta, sillä yhteistyö on valtuustossa toiminut hänen mukaansa hyvin yli puoluerajojen.

– Olen ollut sivistyslautakunnan puheenjohtajana kuluvalla kaudella, joten tämä on tavallaan jatkumo sille. Toki vähän jännittääkin.

Kunnanhallituksen puheenjohtajana jatkaa Kimmo Malin (kok) ja varapuheenjohtajina Jarkko Sumioinen (kesk) ja Silmu Sarvala (sdp). Kunnanhallituksessa kokoomusta edustaa Malinin lisäksi Mira Pitkäniemi ja Juha Järvenpää, keskustaa Sumioisen lisäksi Henna Hellsten ja sdp:tä Sarvalan lisäksi Kari Launonen.

Sivistyslautakunnan puheenjohtajuutta hoitaa Ilkka Säynätjoki (kok), rakennuslautakunnan Markku Liehu (kesk), teknisen lautakunnan Eero Ikonen (kok) ja tarkastuslautakunnan Kati Hattunen (sdp).

Elinkeinojaoston puheenjohtajuus menee Kari Paajaselle (kok) ja maankäyttöjaoston Ossi Simolalle (kok). Koulun johtokunnan puheenjohtajana toimii Mira Pitkäniemi (kok).

Uusi kunnanvaltuusto ja kunnanhallitus aloittavat toimikautensa kesäkuun alussa.

Anna Karhila

Be the first to comment on "Minna Korppila-Kauppinen uuden valtuuston puheenjohtajaksi"

Vastaa