Pirkanmaa-päätös piti valtuustossa

Veikko Mattila oli maakunnan valinnassa Keski-Suomen kannalla, mutta ei kuitenkaan ehdottanut valtuustolle, että Pirkanmaa-päätöstä peruttaisiin.

Kuhmoisten kunnanvaltuusto päätti maanantaina, että Kuhmoinen haluaa tulevassa maakunta- ja soteuudistuksessa kuulua Pirkanmaalle. Kunnanvaltuusto hyväksyi samalla sosiaali- ja terveysministeriölle annettavan lausunnon uudistuksesta.

Päätös syntyi yksimielisesti. Veikko Mattila (kesk) oli kuitenkin sitä mieltä, että ministerityöryhmälle pitäisi jättää oikeus päättää Kuhmoisten sijainti tulevassa maakuntauudistuksessa.

– Pidän luonnollisena asiana sitä, että kuulumme Keski-Suomeen. En ole kovin innokas vaihtamaan Pirkanmaalle, sillä se on meille monella tapaa hankala suunta.

Mattila ei kuitenkaan tehnyt esitystä Keski-Suomen valitsemisen puolesta.

Risto Ojala (kd) painotti, että vaikka keskustelu oli valtuuston kokouksessa hiljaista ja vähäistä, kunnan lausuntoa on käyty valtuustoseminaareissa pilkuntarkasti läpi, ja siitä on päästy yksimielisyyteen.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mira Pitkäniemi (kok) oli tyytyväinen päätökseen. Myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Malin (kok) kiitteli valtuuston työskentelyä ja johdonmukaista päätöksentekoa, jolla se on pysynyt valitsemansa linjan takana.

Kuntien lausunnot maakunta- ja soteuudistuksesta toimitetaan sosiaali- ja terveysministeriöön 9. marraskuuta mennessä. Ministeriö antaa oman lausuntonsa maakuntajaosta ja soteuudistuksesta todennäköisesti viimeistään joulukuussa.

Anna Karhila

Be the first to comment on "Pirkanmaa-päätös piti valtuustossa"

Vastaa