Soteuudistuksen pitkittyminen ei vaikuta Kuhmoisissa dramaattisesti

Kuhmoisten kannalta tärkeintä sote- ja maakuntauudistuksessa on maakunnan vaihtaminen Pirkanmaalle. Pirkanmaan puolesta kirjoitettua adressia olivat luovuttamassa viime vuoden syyskuussa kunnanjohtaja Anne Heusala, kuntalaisten edustaja Unto Sarvala, kunnanhallitukseen puheenjohtaja Kimmo Malin ja kehittämisasiamies Arto Kummala.Kuhmoisten kannalta tärkeintä sote- ja maakuntauudistuksessa on maakunnan vaihtaminen Pirkanmaalle. Pirkanmaan puolesta kirjoitettua adressia olivat luovuttamassa viime vuoden syyskuussa kunnanjohtaja Anne Heusala, kuntalaisten edustaja Unto Sarvala, kunnanhallitukseen puheenjohtaja Kimmo Malin ja kehittämisasiamies Arto Kummala.

Valtioneuvoston 5. heinäkuuta julkaiseman tiedotteen mukaan hallitus päätti neuvotteluissan, että sote- ja maakuntauudistuksen voimaantulo siirtyy vuodella eteenpäin.

Hallituksen päätös tarkoittaa, että sote- ja maakuntauudistus astuu voimaan vasta 1. tammikuuta 2020, kun aiemmin sen oli tarkoitus astua voimaan 1. tammikuuta 2019. Myös tammikuulle 2018 kaavaillut maakuntavaalit siirtyvät eteenpäin. Uuden esityksen mukaan vaalit pidetään lokakuussa 2018.

Kuhmoisten kunnanjohtaja Anne Heusala on tyytyväinen siitä, että hallituksen päätös ei kumoa lakiluonnosta, jonka mukaan Kuhmoinen siirtyy uudistuksessa Keski-Suomesta Pirkanmaalle.

– Kuhmoinen jatkaa edelleen muutoksen valmistelua Pirkanmaan maakunnan kanssa, nyt siihen vain saadaan aikalisä.

Sote- ja maakuntauudistuksen aikataulusta ja yksityiskohdista valtakunnan tasolla käydyt lukuiset poliittiset keskustelut ovat kuitenkin luoneet tiettyä epävarmuutta.

– Voi olla, että syksyllä olisi hyvä käydä kunnanhallituksen ja valtuuston kanssa keskusteluja siitä, voimmeko nopeuttaa prosessia Kuhmoisten osalta jotenkin, jos uudistuksen voimaantulo pitkittyy.

Kuhmoisten kunnanhallituksen puheenjohtaja Kimmo Malin uskoo, että sote- ja maakuntauudistuksen siirtyminen ei tarkoita dramaattisia muutoksia Kuhmoisissa tapahtuvaan valmistelun kannalta.

– Uskoisin, että Kuhmoisten yhteistyö sote-asioissa jatkuu entisen tapaan Jämsän kanssa ylimääräisen vuodenkin ajan. Myös Pirkanmaan sairaanhoitopiiri varmasti jatkaa toimintaansa vuoden verran pitempään.

Malin pitää uutta aikataulua esimerkiksi maakuntavaalien kannalta positiivisena asiana.

– Vaalien kannalta on hyvä, että kaikille tahoille jää reilummin aikaa valmistella vaalityötä.

 

Lue lisää maakuntauudistuksen siirtymisestä keskiviikkona 12.7. ilmestyvästä Kuhmoisten Sanomien numerosta.

Anna Karhila

Be the first to comment on "Soteuudistuksen pitkittyminen ei vaikuta Kuhmoisissa dramaattisesti"

Vastaa