Velisjärven myyntiaikeet kirvoittivat adressin

Velisjärven leirikeskuksessa on pidetty rippileirien lisäksi muun muassa kehitysvammaisten ja vanhusten leirejä sekä kunnan kesäleirejä. Kuva kesältä 2016 kunnan kesäleiriltä.

Kuhmoisten seurakunnan suunnitelmat Velisjärven leirikeskuksen myymisestä ovat saaneet kuhmoislaiset kuohuksiin. Heli Syvälahti ja Elina Poikala perustivat torstaiaamuna nettiadressin, joka vetoaa Velisjärven leirikeskuksen puolesta.

– Emme varmasti pysty estämään leirikeskuksen myyntiä, mutta haluamme adressilla näyttää kuinka monelle Velisjärven leirikeskus on tärkeä paikka, Heli Syvälahti kertoo.

Adressi on tarkoitus luovuttaa Kuhmoisten seurakunnalle. Tällä hetkellä sen voi allekirjoittaa vain netissä www.adressit.com -palvelussa.

– Jos joku haluaa, nettiadressin pohjalta voi tulostaa paperiversion ja viedä sen vaikka kirjastoon, Syvälahti sanoo.

Kuhmoisten Sanomat kertoi 28. syyskuuta ilmestyneessä numerossaan Kuhmoisten seurakunnan valmistelevan leirikeskuksen myyntiä. Velisjärven leirikeskus on jäämässä seurakuntaliitosten takia tarpeettomaksi, ja sen remontoiminen rakennus-, turvallisuus- ja terveydensuojelulain vaatimusten mukaiseksi vaatisi merkittäviä investointeja.

Anna Karhila

Be the first to comment on "Velisjärven myyntiaikeet kirvoittivat adressin"

Vastaa