Varautuminen on arkisia tekoja
TEKSTI JA KUVA KIA KUJALA Kotivara alkaa vedestä oli viime perjantaina vietetyn valtakunnallisen Varautumispäivän teema. Kuhmoisten pääkirjastossa aiheesta puhumassa oli…
TEKSTI JA KUVA KIA KUJALA Kotivara alkaa vedestä oli viime perjantaina vietetyn valtakunnallisen Varautumispäivän teema. Kuhmoisten pääkirjastossa aiheesta puhumassa oli…
TEKSTI JA KUVA KATJA SIRVIÖ Perussuomalaisten aluevaaliehdokas Lea Aittolahti kaipaisi Pirkanmaan hyvinvointialueen tiedottamiseen enemmän avoimuutta. Hän kuvailee aluevaltuuston toimintaa vaivihkaiseksi. …
TEKSTI JA KUVAT KIA KUJALA Partiolippukunta Kuhmoisten Korpisudet retkeili viikonloppuna Lehdesmäen lomakodilla. Ryhmän johtajana toimi kahdeksan vuoden ajan partiota harrastanut…
TEKSTI KATJA SIRVIÖ Kuntavaaleihin on aikaa kaksi kuukautta, mutta puolueilla on Kuhmoisissa ehdokaslistoillaan vielä tilaa. Tammikuussa tehdyissä haastatteluissa Kuhmoisten Perussuomalaiset…
TEKSTI JA KUVA KIA KUJALA Suurin osa Hollolan seurakunnan metsästä sijaitsee Kuhmoisissa. Kappeliseurakunta omistaa yhteensä 1 263 hehtaaria metsätalousmaata. Kappalainen Tuomas…
KUVAT KIA KUJALA JA TUIJA KÄKI-LAHTINEN
TEKSTI KATJA SIRVIÖ Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj toteuttaa parhaillaan maastotutkimuksia uuden Alajärven ja Hausjärven Hikiän voimajohtoyhteyden osalta. Yli 270 kilometriä pitkä…
TEKSTI KATJA SIRVIÖ Maanantaisessa nopeasti läpinuijitussa valtuuston kokouksessa eniten keskustelua herättivät viime vuosina tehdyt valtuustoaloitteet, jotka päätettiin merkitä loppuun käsitellyiksi….