Lysteissä vilisi hevosia ja koiria
TEKSTI & KUVAT ARJA HEINILÄ Kuhmolan pihalla saatiin lauantaina jännittää, ehtivätkö pikkutyttö (Vilma Syvälahti) ja hyväsydäminen Ärmy-setä (Varpu Lundahl) pelastaa…
Lue lisääTEKSTI & KUVAT ARJA HEINILÄ Kuhmolan pihalla saatiin lauantaina jännittää, ehtivätkö pikkutyttö (Vilma Syvälahti) ja hyväsydäminen Ärmy-setä (Varpu Lundahl) pelastaa…
Lue lisääTEKSTI & KUVA KATJA SIRVIÖ Yrityksille on tulevaksi kesäksi tarjolla tukea nuoren kesätyöntekijän palkkaamiseen. Tuen suuruus on 250 euroa per…
TEKSTI JA KUVAT KATJA SIRVIÖ Kuhmoisiin ollaan perustamassa Pirkanmaan Lottaperinne ry:n alaosastoa. Pirkanmaan Lottaperinne ry on vuonna 2009 perustettu yhdistys,…
Aivotkin tarvitsevat liikuntaa. Viimeviikkoisen muistikahvilan ennätysyleisö sai kuulla – ei tällä kertaa lihasten – vaan aivojen treenaamisesta. Ikiliikkujaviikon kanssa samaan…
TEKSTI & KUVA KIA KUJALA Pirkanmaan hyvinvointialueen eli Pirhan järjestämän ikäihmisten kasvotusten tapahtuvan päivätoiminnan on suunniteltu päättyvän 31. toukokuuta 2025….
TEKSTI & KUVA KATJA SIRVIÖ Elinkeino- ja työllisyyskoordinaattorin jätettyä työnsä Kuhmoisten kuntaan palkattiin elinvoima-asiantuntijaksi Sarianna Hanski. Työ alkoi jo tammikuussa…
TEKSTI KATJA SIRVIÖ KUVAT JANNE HEINO Kuhmoisten Moottorikerhoa edustavalla Janne Heinolla on takanaan kaksi ajettua Päijänteen ympäriajoa ja kaksi podium-paikkaa….
TEKSTI ARJA HEINILÄ Marttaliiton kasvisruokahaaste on saanut monet lihansyöjät puolustamaan kotimaista lihaa.Harjunsalmen Martoissa parikymmentä vuotta häärännyt Paula Jokela ei ymmärrä…
TEKSTI JA KUVAT ARJA HEINILÄ Talvi- ja kevätsään vuorottelu aiheutti sunnuntaiseen laskiaisriehaan ja Leijonahiihtoon muutamia ohjelman muutoksia. Hiihtokisat muuttuivat sulanmaan…
Päijälä on saanut kunniamaininnan Pirkanmaan vuoden kylä 2022 -valinnassa. Vuoden kylä -tittelin vei tällä kertaa nokialainen Tottijärvi. Valintaraati kuvailee Päijälän…