Yleiskaava valmistunee parissa vuodessa

Kuhmoisten keskustataajaman vuonna 1991 laadittu yleiskaava ei ole oikeusvaikutteinen. Se ohjaa päätöksentekoa, mutta ei ole lain mukaan sitova. Uusi kaava valmistunee parin vuoden sisällä.

Kuhmoisten keskustataajaman yleiskaavan uusiminen on käynnistymässä. Alkuvuodesta 2024 kunta löysi luontoselvityksen tekijän, joka tekee parhaillaan taustatyötä ja pääsee kevään edetessä maastoon. Luontoselvitys valmistunee ensi syksyksi. 

Kuhmoisten keskustataajaman yleiskaava on laadittu vuonna 1991, mutta ei ole oikeusvaikutteinen. Oikeusvaikutukseton yleiskaava ohjaa kyllä päätöksentekoa, mutta ei ole lain mukaan sitova. 

Luontoselvityksen tekemättä jääminen on rakennustarkastaja Samuli Mannisen sekä teknisenjohtajan Virve Toukolan mukaan johtunut selvittäjien valtavista työmääristä. 

– Etukäteen ei voi arvioida, kauanko selvityksen tekeminen kestää. Etenkin uusiutuvaan energiaan liittyvät kaavat ovat sitoneet selvittäjiä. Nyt tilanne on rauhoittunut, Manninen sanoo. 

Olemassa olevat yleiskaavat ovat rantaosayleiskaavoja. Mannisen mukaan keskustan liepeillä on yllättävän paljon kaavoittamattomia alueita 

Optimistinen arvio yleiskaavan valmistumisajasta on yhdestä kahteen vuotta. Sen toteutumisesta on päävastuussa Ramboll.

Mikä on rantaosayleiskaavan tilanne? Entä onko tonttikauppa käynyt? Lue koko juttu viikon 16 Kuhmoisten Sanomista. Voit ostaa näköislehden täältä.

Be the first to comment on "Yleiskaava valmistunee parissa vuodessa"

Vastaa