Paperisilppu lattialla ei haitannut

– Minulle on pienenä annettu hyvin vapaat kädet. Olen saanut askarrella, taiteilla, ja tehdä käsillä kaikenlaista, eikä ole haitannut, vaikka on tullut sotkua ja paperisilput ovat olleet pitkin lattioita. Ja kun olen asunut syrjemmässä, niin on pitänyt keksiä jotain, mitä voi tehdä yksin, jotta saa aikaa kulumaan. 

Näin muistelee kuhmoislaissyntyinen Paju Sarvala, jota voinee tituleerata taiteen moniharrastajaksi. Sarvala itsekin sanoo tekevänsä taidetta laidasta laitaan – hän kirjoittaa, piirtää, maalaa ja valokuvaa. 

– Olen aika varma, että taipumus taiteeseen tulee suvusta, ja selvästi molemmilta puolilta. Valokuvaaminen tulee selkeästi isän puolelta ja hänen mukanaan olen kulkenut kuvauskeikoilla. Äidin puolelta minulla on hyvin lahjakas taiteilijaserkku, jonka kanssa olen pienestä asti tehnyt kaiken maailman taidejuttuja, Sarvala sanoo.

Viime vuosina Sarvalan päälajina on ollut kirjoittaminen. 

– Sanon kirjoittavani tekstejä, sillä runo antaa helposti ihmiselle sellaisen kuvan, että sen pitäisi olla tiettyyn muottiin sopivaa. Se ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä runous voi olla myös vapaamuotoista. 

Sarvala kertoo aloittaneensa kirjoittamisen yläasteen ja lukion taitteessa. 

– Olen kirjoittanut puhtaasti sen vuoksi, että se on eräänlainen itsensä parannusprosessi. Esimerkiksi mielenterveysongelmien kanssa kirjoittaminen toimii omahoitona tai terapiana. Pidän muutenkin tärkeänä sitä, että ihminen pystyy sanoittamaan omat tunteensa. Sillä keinolla voi auttaa itseään, tai joku voi auttaa sinua.

Esimerkiksi päiväkirjan kirjoittaminen on tosi terapeuttista ja auttanut Paju Sarvalaa vaikeina aikoina. Hän kehottaakin ihmisiä kirjoittamaan ilman itsesensuuria ja vaikka polttamaan kirjoituksensa välittömästi. 

– Kirjoittaminen itsessään voi auttaa, jos on jotain mielen päällä. 

Sarvala saa inspiraationsa Pehmoainon, Arpan ja Paperi T:n kaltaisten artistien lyriikoista. Hän sanoo lukevansa paljon vanhaakin, perinteistä suomalaista runoutta, mutta ei osaa nimetä sieltä itselleen esikuvaa. 

– Olen julkaissut omakustanteena kirjan Niityllä kohdataan. Siitä on nyt kolme vuotta aikaa, ja itseasiassa työpöydällä on tällä hetkellä valmiina seuraava kirja. Kunhan vain laitan sen kansiin. 

Sarvalan maalauksissa ja piirroksissa esiintyvät luonto ja naiset erilaisine kehoineen. 

– Niihin teemoihin keskityn pääosan ajasta. Maalaaminen ja piirtäminen rauhoittavat mieltä. Ikään kuin uloskirjautuisin omista aivoistani, ei tarvitse rasittaa niitä vaan ennemmin ne saavat levätä. Ne ovat niitä harvoja asioita, joihin voin uppoutua moneksi tunniksi. 

Myös valokuviinsa Sarvala ikuistaa luontoa, mutta urbaanimmassa ympäristössä hän keskittyy yksityiskohtiin, joita muut eivät helposti edes huomaa – tarroihin pylväissä, maalauksiin sähkökaapeissa ja kauppalappuihin maassa. 

– Haluaisin kuvata enemmän ihmisiä, ja olenkin jo päässyt harjoittelemaan rippi- ja ylioppilaskuvia. Ihmisten kuvaamisessa on omat haasteensa. Toivoisinkin, että pystyisin tekemään valokuvauksesta itselleni osa-aikaisen työn. Kokoaikaisesti en haluaisi sitä missään nimessä tehdä. Siitä tulisi liian sitovaa ja inspiraatio voisi kuolla. 

Inspiraatio.  Sitä pitäisi vaalia, mutta siihen ei voi pakottaa. Sarvala kertoo selaavansa erilaisia somealustoja saadakseen inspiraatiota, mutta sen iskiessä onkin vaikea selittää, mistä se tuli.

– Ideat tulevat niin nurkan takaa. Oli kyse piirtämisestä tai kirjoittamisesta, niin ideat on toteutettava heti. Nukkumaan mennessäkin päässä pyörivät runonsäkeet pitää kirjoittaa ylös. 

Jotta inspiraatioon voi aina tarttua, pitää arjessa olla tilaa ja aikaa. Sarvala ei halua arjen olevan liian tiivistä, eikä viikkojen muistuttavan toisiaan. 

– Jos viikoissa ei ole mitään muutosta, inspiraatio kuolee. Pakollisten asioiden ulkopuolella salilla käyminen on ainut aikaan sidottu asiaa. Muuten teen vapaa-ajalla sitä, mitä milloinkin huvittaa.

Artikkeli on julkaistu viikon 42 Kuhmoisten Sanomissa. Voit lukea näköislehden maksutta Lehtiluukussa.