Tia Leinolle sanottiin jo valokuvanäyttelyn ollessa esillä Espanjassa, että se tulisi tuoda hänen kotikaupunkiinsa. Ajatus tuntui tuolloin liian henkilökohtaiselta, vaikkakin Leino kertoo arvostavansa taiteilijoita ja valokuvaajia, jotka paljastavat töissään jotain omasta elämästään. Leino on kotoisin Lahdesta, mutta asuu nykyään Kuhmoisissa ja kertoo olevansa aika innostunut siitä, että näyttely lähti nyt elämään.
