Päijälässä valmistaudutaan elokuun päätapahtumaan

Tämä kuva on viime vuodelta Päijälästä, mutta tänä vuonna ajetaan myös Ouninpohjassa. Legendaarinen erikoiskoe kulkee noin kymmenen kilometriä Kuhmoisten puolella. Hannu Lahtinen jännittääkin, kuinka yleisöä riittää lauantain kaikille kolmelle ek:lle.

Viidettäkymmenettä kertaa ajettava Suomen MM-ralli – Secto Rally Finland nimeltään – rantautuu jälleen Päijälään ja Ouninpohjaan. Pyöreitä vuosia juhlitaan Päijälässäkin, sillä tämä vuosi on kymmenes kerta, kun erikoiskoe siellä ajetaan.

– Koronavuonna ei rallia ajettu lainkaan. Erikoiskokeella on ollut erilaisia sivulenkkejä ja pätkää on ajettu myös toiseen suuntaan. Tänä vuonna se on kuitenkin tismalleen sama kuin viime vuonna, erikoiskokeen järjestelyjen puuhamies Hannu Lahtinen kertoo.

Päijälän erikoiskoe ajetaan lauantaina. Autokunnat suuntaavat Kuhmoisiin Västilästä ja jatkavat legendaariseen Ouninpohjaan. Iltapäivän huoltotauon jälkeen samat erikoiskokeet ajetaan toistamiseen.
Vetomiehet ajavat erikoiskokeet totutusti vain kertaalleen.

Päijälässä valmistelut ovat sujuneet rutiinilla. Viime sunnuntaina alueella tehtiin turvallisuustarkastus ja tämä viikko sujuu erilaisten myynti- ja palvelupisteiden rakentamisessa.

– Myyntipisteitä on tänä vuonna kuusi. Jokaisella niistä rallikansaa palvellaan yleisimmillä kielillä, mutta yhdeltä myyntipisteeltä löytyy japania, ranskaa, italiaa sekä saksaa jopa äidinkielenään puhuvia myyjiä, Lahtinen kertoo.

Päijälän erikoiskokeella on luonnollisesti nähty paljon kansainvälisiä vieraita. Viime vuosina suurin osa ulkomaalaisista on tullut Virosta Hyundai-kuljettaja Ott Tänakin vanavedessä, mutta Päijälä kutsuu myös keskieurooppalaisia ja japanilaisia

Päijälän erikoiskokeen tarjoama palveluvalikoima on täksi vuodeksi laajentunut. Kylän entisen osuuskaupan kiinteistön omistava Vesa Arrenius avaa kaupalle rallilauantaina palvelevan pubin. Oluen myynnistä vastaa Dirty Cock.

– Keli tietysti vaikuttaa siihen, miten porukka lähtee liikkeelle. Lupien saanti meni vähän myöhään, joten markkinointia en juuri ehdi tehdä. Pätkälle kulkeva porukka kävelee tästä ohi kuitenkin, Arrenius kertoo.
Lisäksi Päijälässä palvelevat yöpymisalueet sekä hiljaisuutta kaipaaville perheille että heille, jotka valvovat pidempään.

Joonas Lindroos ja Jouni Lampinen nähdään jälleen Secto Rally Finlandin Vetomies-luokassa. Kuva on viime vuodelta.

Tullan Urheiluautoilijoita Vetomies-luokassa edustavat Joonas Lindroos / Jouni Lampinen ja Markku Artjoki / Kimmo Talikka.

Kuhmoisten Sanomat julkaisee kuvakoosteen lauantain Päijälän tapahtumista lauantai-iltana. Lisää viikonlopun tapahtumista voit lukea viikon 32 lehdestä. Näköislehden voi tilata Lehtiluukusta.

Be the first to comment on "Päijälässä valmistaudutaan elokuun päätapahtumaan"

Vastaa