Uutiset

Hiljaiset talvet vievät kaupan kokonaan verkkoon

Kirsi-Minna Koskela lähettää kiitokset kunnalle, joka on tehnyt...
Kirsi-Minna Koskela lähettää kiitokset kunnalle, joka on tehnyt Kauppahuoneella kaikki mahdolliset ostokset. Asiakkaille hän suunnittelee jäähyväisjuhlia syksyksi.

Kauppahuone Koskela lopettaa kivijalkamyymälänsä Ansiolahdentien varressa tänä syksynä.

– Tavaraa tulee vielä. Maalikoneet ovat käytössä elokuun loppuun asti. Syyskuu tyhjennellään tiloja ja 30. päivä syyskuuta olen luvannut kiinteistön olevan tyhjä, Koskelan yrittäjä Kirsi-Minna Koskela kertoo.

Loppuunmyyntiä ei ole luvassa, sillä verkkokauppa jatkaa toimintaansa. Koskelan mukaan sinne jää myytäväksi kaikki, mikä on järkevästi postitettavissa.

– Tähän asti verkkokaupassa on ollut tuotteista vain pieni osa. Nyt on tarkoitus sitä täydentää.

Kauppahuone on toiminut Kuhmoisissa viisi vuotta. Koskela kehuu vuosia kivoiksi ja ihmisiä ihaniksi, mutta ihanuus ei riitä kantamaan yli hiljaisten talvikuukausien.

– Jos voitollista tulosta tekee vuodesta kolme kuukautta ja loput yhdeksän tappiollista, ei toiminnassa ole mitään järkeä, Koskela havainnollistaa.

Edes kausiasukkaiden viipyminen pitäjässä ei riitä. Lokakuusta maaliskuuhun on hiljaista, tammi- ja helmikuu mennään Koskelan mukaan pohjalukemissa. Kauppa alkaa käydä, kun keväällä pääsee pihatöihin.

Koronavuosina tilanne oli eri.

Miten koronavuodet vaikuttivat ihmisten ostokäyttäytymiseen? Entä viime talvi, joka oli pitkä ja ilmapiiriltään ahdistava? Lue koko juttu viikon 31 Kuhmoisten Sanomista. Voit tilata näköislehden tai ostaa irtonumeron täältä.

KategoriaUutiset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.