ITKUVIRREN VAIKERRUS alkoi, kun kuntamme väkiluku tipahti alle kahden tuhannen. Jopa jotkut päättävässä asemassa olevat (joiden sitä viimeisinä pitäisi) ovat huokailleet, ettei meitä mikään enää pelasta: Hautuumaan kellot kilkattavat, eikä vauvoja synny. Ihan kuin äänettömästi olisi strategiaksi otettu Kunniakas Kuihtuminen.
Totta on, ettei mahdotonta vastaan kannata taistella. Mutta tilanne ei ole niin huono – ei likimainkaan! Mihin perustan väitteeni? Tälläkin hetkellä kuntamme kamaralla tallustelee 10 000 tyytyväistä tossuparia käyttämässä palveluitamme. Ja ihastuttavan moni vie Kuhmois-ilosanomaa laajemmallekin yleisölle.
Monella elon saralla on tapahtunut viime vuosina uusiutumista. Meillä on paikallislehdessä uusi päätoimittaja ja terveyskeskuksessa nuori perheenäiti lääkärinä (molemmat asuvat paikkakunnalla). Myös uusi kunnanjohtajamme asettui heti asumaan tänne. Useat kunnallispoliitikot ovat nuorehkoja ja perheellisiä. Elinvoima-asiantuntija Sarianna on ottanut laaja-alaisesta toimenkuvastaan hienosti kopin, ja hänen kädenjälkensä näkyy monessa paikassa. Puolisonsa Janus on somessa mainostanut kuntaamme upeasti ja monipuolisesti, yksin enemmän kuin me muut yhteensä.
Sahanranta on saanut piristysruiskeen uusien ravintoloitsijoiden myötä. Samoin Kopolan uudet omistajat ovat tehneet valtavasti töitä uudistaessaan kiinteistön ilmettä. Tässähän ihan tuntee, miten Kuhmoisten maaperä kuplii ja sihisee uutta energiaa.
Kannattaakin olla räyhäkkäänä hankkimassa tietoa, ettei tarvitse kateellisena katsoa, mitä nohevampi naapuri on saanut.
Surullista on, että isossa kuvassa on käynnissä määrätietoinen maaseudun alasajo. Mediat on valjastettu hymisemään autioitumismantraa. Ja kun tarpeeksi kauan jotain totuutena hokee, osa sen purematta nielee.
Kovapalkkaiset konsultit kiertävät jakamassa sulkusuosituksia toimiville ja viriileille kyläkouluille. Terveyskeskuksia suljetaan kylmästi. Tappokäsky myös toimii: harva haluaa muuttaa paikkakunnalle, jolla ei ole tarjota perusterveydenhuoltoa.
Käsittämätön eriarvoisuus on jo toteutunut hammashuollon osalta. Maalaiset (hekin maksavat veroja) joutuvat ajamaan 50–100 kilometriä ja käyttämään puoli työpäivää päästäkseen hammaslääkärin vastaanotolle. Samaan aikaan kaupungeissamme asustelee valtava määrä ihmisiä, joiden ei edes tarvitse itse maksaa hammashoidostaan, ja jotka voivat valita hoidon paikan itselleen läheiseltä alueelta.
Ei ole mikään yllätys se tutkimustulos, jonka mukaan nuoret mielellään muuttaisivat kaupungista maalle, kun vain työkuviot hoituisivat. Downshiftaajiin ei maalaiskunnilla oikein ole varaa. Osalla on etätyömahdollisuus, mutta ratkaisuja täytyisi löytyä muitakin.
Matkailun saralla on vielä monta kiveä kääntämättä. Keski-Euroopassa asuvat ja täällä kesäisin mökkeilevät ovat pökerryksissä maansa kohoavasta kuumuudesta, eivätkä lakkaa ylistämästä Suomen vesien ja puhtaan ilman ylivoimaisuutta. Yksi omista asiakkaistani kertoi, että viinin valmistus alkaa siirtyä pohjoisempaan, koska perinteiset viininviljelyalueet paahtuvat viljelykelvottomiksi. Pohjoismaissakin viritellään viininviljelyä.
Helppohan näitä ideoita on heitellä, mutta pienistä brainstorm-palavereista on isojakin bisneksiä lähtenyt liikkeelle.
Ihan tässä vanha EU-skeptikko hätkähti, kun luki uudesta Right to stay -strategiasta: suunnitellun EU-ohjelman tavoite on, että jokaisen eurooppalaisen olisi mahdollista asua kotiseudullaan ilman pakkoa muuttaa työn perässä kaupunkiin. Hankkeeseen ollaan ymmärtääkseni pumppaamassa ihan kunnolla rahaakin muun muassa peruspalveluiden ja kilpailukyvyn turvaamiseksi.
Se olisi juuri sitä, mitä nyt tarvitsisimme. Nyt kannattaakin olla aktiivisen räyhäkkäänä hankkimassa tietoa, kontakteja ja verkostoja, ettei tarvitse kateellisena katsoa, mitä nohevampi naapuri on saanut.
Eija Heinonen
