MIELEENI ON jäänyt yksi kesäloman aloitus erityisen hyvin. Pikkukoululaisen reitti todistusten jaosta kesälomille kulki vähän tavallista kotimatkaa kauempaa, metsän poikki. Tykkäsin usein lauleskella koulumatkoilla kaikenlaisia koulussa ja seurakunnan kuorossa opeteltuja laulelmia, ja tuona aamuna teki mieli lauleskella enemmän.
Sinä keväänä kuorossa oli ollut ohjelmistossa virsi 931 ”Joskus sisimpäämme kasvaa ilon kukkamaa”. Tuota iloista laulua tuli kesäloman alkajaisiksi kotimatkalla laulettua. Hienoksi yleisöksi riittivät varsin hyvin varikset ja varpuset omine välistemmoineen.
Virsi 931 on Anna-Mari Kaskisen kirjoittama ja Jukka Salmisen säveltämä. Virsi on sanomaltaan edelleen puhutteleva, ja sen valoisa sävel ilahduttaa yhä uudestaan.
Tosiaankin virren sanoin ”rukous on lintu, joka lentää taivaaseen, rukous tuo rauhan sydämeen”. Rukous on puhetta Jumalalle, niin ilon kuin murheenkin hetkinä. Taivaallinen Isä kuulee meitä silloinkin, kun inhimillinen mieli on murheellinen.
Virttä lapsena laulaessani tunsin, kuinka kaikki murheet voi turvallisesti heittää Taivaan Isän huolenpitoon. Kesäloma ja uskomisen ilo löivät iloisesti kättä, ja tuon saman ihanan vapauden tunteen voi edelleen löytää. Vapaus ja ilo löytyvät yhteydestä Luojaan.
Tuota kesäloman aloitusta on kiva muistella muutenkin. Lapselle iloa tuottavat asiat ovat pieniä. Tuolle kesäloman aloituspäivälle oli suunniteltu äidin kanssa kukkien istuttamista. Yhä edelleen muistan ne suuret keltaiset orvokit, jotka kehystettiin sinisin lobelioin, Rauman väreissä. Minulle suotiin tehtävä hoitaa kukat kesän ajan. Näin pienestä koostui pienen tytön onni. Kukkia tulikin hyvin hoidettua, ja kotikaupungin värit hehkuivat ikkunalaudalla pitkälle syksyyn.
Lapsilta voi oppia paljon asioita niin kiitollisuudesta kuin uskostakin. Jeesus nosti pienen lapsen uskon esikuvaksi. Jeesuksen sanoin ”Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta.” (Matt 19:14). Vapahtajamme ei korota esikuvakseen tämän maailman rikkaita tai menestyjiä, ei omasta mielestään hurskaita tai mahtavia, vaan pienen lapsen.
Taivaalliselta Isältä voimme rukoilla uskomisen iloa ja sitä iloa ja rauhaa, jota tämä maailma ei tunne. Joskus sisimpäämme kasvaa ilon kukkamaa, kaikki on niin hyvin, että ihan naurattaa. Silloin tuntuu, että rukouskin siivet saa, Taivaan Isän luokse kiitoslaulu kohoaa. (Virsi 931).
Saara Westerholm
