TEKSTI KATJA SIRVIÖ
KUHMOISLAISEN KIRJAILIJAN Miila Pitkärannan toinen romaani Luvaton maa ilmestyi nopeasti ensimmäisen kirjan Yli sukupolvien jälkeen.
– Olen nopea kirjoittaja, siinä selitys. Tässä elämäntilanteessa olen tarkoituksella valikoinut sellaiset aiheet, joista tiedän valmiiksi paljon, eikä taustatyötä tarvitse juuri tehdä, Pitkäranta kertoo.
Kirjokannen julkaisema Yli sukupolvien ilmestyi painettuna viime vuoden elokuussa ja Lind & Co julkaisi sen äänikirjana alkuvuodesta. Luvaton maa on niin ikään Lind & Co:n julkaisema.
– Kustantamo kysyi heti äänikirjan julkaisun jälkeen, että olenko aikeissa kirjoittaa enemmänkin. Lähetin käsikirjoituksen kustantamoon tammikuun lopulla ja kustannussopimus tehtiin helmikuun puolessa välissä, Pitkäranta kertaa.
PITKÄRANNAN ENSIMMÄINEN romaani sijoittui kuhmoislaisiin maisemiin, mutta toisessa kuljetaan Rodoksella. Kirjan loppusanoissa Pitkäranta kertoo hyödyntäneensä fiktiivisessä teoksessa omia nuoruusmuistojaan 2000-luvun alusta, jolloin hän työskenteli parin vuoden ajan Rodoksen baarikadulla. Kuva Anrietta Kousku
Luvaton maa jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa kerrotaan kodin kiiltokuvaelämästä hatkat ottaneesta ja Rodokselle paenneesta Sandrasta. Toisessa osassa mennään ajassa parikymmentä vuotta taaksepäin ja seurataan, kuinka nuori Eeva on valmis tekemään mitä vain, jotta hänen ei tarvitsisi palata kotiin kreikkalaiselta saarelta.
Kolmannessa osassa Sandran ja Eevan kohtalot kietoutuvat yhteen tavalla, joka ei ollut edes Pitkärannalle itsestään selvä, kun hän alkoi romaania kirjoittaa.
– En ollut ensimmäisen tai tämän toisen kirjan kohdalla miettinyt valmiiksi, mitä niissä tulee tapahtumaan. Parasta tarinan luomisessa onkin se, että ihmisiä voi ohjata toimimaan miten tahtoo. Vain mielikuvitus on rajana, eikä tarvitse noudattaa mitään totuuden lainalaisuuksia, hän sanoo.
Rajattomasta mielikuvituksesta huolimatta tapahtumat ja yhteensattumat Pitkärannan kirjoissa eivät ole epäuskottavia. Eikä kirjailijan mielikuvitus syö tilaa lukijalta, joka saa kerrontaan upotessaan piirtää maisemat ja miljööt haluamikseen.
PITKÄRANTA ON kirjoittanut kolmannen romaaninsa raakaversiota kolmenkymmenen liuskan verran. Kesällä lasten lomaillessa päiväkodista kirjoittamiseen on tulossa tauko, mutta syksyllä elokuussa on edessä viikon mittainen kirjoitusloma – missäpä muualla kuin Rodoksella. Pitkärannan mukaan viikossa ehtii parisataa liuskaa kirjoittaa.
– Onhan se kauhean kunnianhimoinen tavoite Sävelet ovat kuitenkin selvät. Kolmannesta kirjasta tulee hieman ensimmäisen kaltainen, ehkä jopa vähän filosofinen, jos kakkoskirjassa oli enemmän yhteiskunnallisuuteen liittyvää näkökulmaa, Pitkäranta paljastaa.
