
TEKSTI KUHMOISTEN SANOMAT
Kuhmolan pohjoispuolen terassi on asetettu käyttökieltoon toistaiseksi. Terassin betonista otettujen näytteiden laboratoriotutkimusten perusteella betonilaatta osoittautui heikkolaatuiseksi ja heikkokuntoiseksi. Lisäksi selvisi, että edellisen korjauksen suunnitelmista poiketen varsinaisen terassilaatan osuudella pintabetonilaatan alla ei ole vedeneristeeksi suunniteltua bitumikermiä. Portaiden osuudella bitumikermi on.
Silmämääräisen tarkastelun perusteella betonirakenteissa ei havaittu halkeamia.
Terassirakenteiden kuntotutkimukset tehnyt WSP Finland Oy suositteli terasiin käyttökieltoa välittömänä toimenpiteenä. Tutkimusten mukaan betonilaatan vetolujuus on todella alhainen ja betonilaatan raudotteissa on todennäköisesti alkavaa ja / tai edennyttä korroosiota. Nämä yhdessä voivat heikentää laatan kantavuutta siinä määrin, että terassi ei kestä kokoontumisesta aiheutuvaa kuormitusta.
Terassia saa käyttää hätäpoistumistiekäyttöön. Mikäli rakenteissa havaitaan halkeamia tai muita muodonmuutoksia, rajoitetaan terassin käyttöä myös pelastustienä.
Kuhmolan terassia on korjattu viimeksi vuonna 2013, jolloin terassin pintalaatta sekä osa rakenteista uusittiin. Korjauksen jälkeen terassilta on vuotanut vettä sen alempiin rakenteisiin ja kosteuden aiheuttamat vahingot on nähtävissä.
Viottuneiden pinnotteiden korjaamiseen on varattu tämän vuoden investointisuunnitelmassa 80 000 euroa. Pinnotteita ei nyt kuitenkaan korjata. Jotta terassirakenteen korjauskelpoisuus voitaisiin luotettavasti todeta, tulee siitä selvittää betoniterästen koko, määrä ja niiden sijainti rakenteessa. Lisäksi betonin puristuslujuus sekä betonilaatasta että -pilareista tulee selvittää. Näiden tietojen perusteella pystytään laskemaan rakenteiden nykyinen kantavus sekä selvittämään rakenteen vahvistus- ja korjaustarve.