SUOMEN KIELI on kuvaavaa, murteet erityisesti. Viime aikoina olen mieltynyt kansanomaiseen ilmaisuun, toisturvanen. Se on kieliperintöä esiäidiltäni 1800-luvun puheesta. Unnaslahden Eedla-muori käytti sitä sanaa. Missä yhteydessä käytti? Vanhuutensa kynnyksellä hän puheli kotiväelleen omasta toiveestaan elämän viime vaiheissa: ” Kuhan ei tarvihtis pitkään eleä toisturvasena”.
Sama toive sopii tähän aikaankin oikein hyvin. Turvaa on saatavissa nyt aivan eri tavoin kuin Eedla-muorin elinaikana. Silti toivomme, että omat voimat ja kunto riittäisivät itsenäiseen elämään ja liikkumiseen ilman toisten apua ikävuosista riippumatta.
Muistiin on jäänyt entisen Käytännön Maamies-lehden kirjoittaja, joka ohjeisti muita ja varoitti itseään, ettei sairastelu ole pakinoinnin aihe. Ohjeesta huolimatta teen pienen poikkeuksen, koska olen viimeisen vuoden aikana hankkinut kokemusta toisturvaisena olosta. Kyllä se tässä menee, kun on toinen, johon turvautuu, ja joka palvelee. Ja sitä palveluverkostoa siunautuu monelta taholta, vaikkei itse pysty autolla ajamaan eikä saa edes sukkaa jalkaan. Ne ovat niitä toisturvasen arkipäivän tunnuksia.
Minä säilytän kansalaisoikeuteni olla epäluuloinen, koska toinen on varastamassa minulta sanat, numerot, tiedon ja tunteet.
Tampereella on käyty, kun olemme pirkanmaalaisia. Tays on iso talo, johon outo öksyy. Apua on annettu monenlaista ihan pyytämättä. Toisturvasta viedään rattailla sileitä käytäviä pitkin, huristellaan hississä, otetaan kuvia suurilla kameroilla ja tarjoillaan mustaa kahvia sängyn viereen. Parempina päivinä on lököolot niin kuin ennen Hännisellä.
Sitten on taas juhlallista palata Kuhmoisiin. Saa olla röneellään kelataksin etupenkillä.
Terveyden seuralainen on järki. Molempia tarvitaan, eikä menetyksiin olisi varaa. Melkein huomaamatta meidän arkeemme on tunkeutumassa tekoäly sillä perusteella, että ihmis-raukka pääsisi helpommalla ja suoriutuisi töistään entistä nopeammin.
Täällä meillä nousee musta rukkanen pystyyn. Älä tule tänne sotkemaan minun omia ajatuksiani. En anna valtakirjaa teknilliselle älylle, vaikka jotkut nykyaikaiset ihmiset tekoälyä kiittävät ja kehuvat. Minä säilytän kansalaisoikeuteni olla epäluuloinen, koska toinen on varastamassa minulta sanat, numerot, tiedon ja tunteet. Kieltäydyn tekoälyn käytöstä, vaikka se olisi minulle menetys. Kirjoitan kolumnini ja kyläkirjani itse sillä järjellä, jonka olen Luojalta saanut.
Joku naurahtaa, että taas Sepon vanhanaikaisuus ja itsepäisyys nostaa päätään. Minulla on tähän asenteeseen oikeus, josta en peräänny. Tekoälyyn luottavaa voi verrata toisturvaisuuteen.
Seppo Unnaslahti
