TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ
PUUTIAISAIVOTULEHDUSVIRUKSEN (TBEV) levinneisyys ja puutiaisaivotulehdustapausten määrä on kasvussa, mutta viruksen levinneisyyteen vaikuttavia tekijöitä ei tunneta riittävän hyvin. Se kuitenkin tiedetään, että Kuhmoisista tietyltä alueelta on todettu kaksi TBEV:n aiheuttamaa tautitapausta sekä löydetty virusta tai sen vasta-ainetta punkeista ja jyrsijöistä.
– Virusta esiintyy todella rajoittuneilla alueilla. Kutsumme niitä fokuksiksi, ja Suomessa niitä tunnetaan 50-100 – riippuen siitä, millä tarkkuudella niistä halutaan puhua, tutkimusprofessori Otso Huitu Luonnonvarakeskuksesta kertoo.
Tohtori ja virologi Teemu Smura puolestaan sanoo, että perinteisesti virusta esiintyy rannikoilla, ja Kuhmoinen on hieman yllättävämpi paikka pitäjästä löytyvästä isosta järvestä huolimatta.
Smura toimii Huitun lisäksi johtajana tutkimushankkeessa, joka kantaa nimeä ”Täydellinen myrsky – TBEV-fokusten nykyistä ja tulevaisuuden esiintymistä säätelevät ilmastolliset ja ekologisen tekijät eri mittakaavatasoilla”.
Nelivuotisen hankkeen tarkoituksena on tuottaa uutta havaintoaineistoa paikalliseen pienilmastoon, ympäristöön ja eläinlajistoon liittyen. Tutkimushanketta johtaa Ilmatieteen laitos ja mukana ovat Luonnonvarakeskus ja Helsingin yliopiston Virologian laitos.
– Haluamme tietää, minkälainen ilmasto ja bioottiset tekijä, minkälaiset jyrsijäpopulaatiot ja millaiset isommat eläimet määrittävät sen, että tietyllä paikalla voi esiintyä virusta, Smura kertoo.
Kuhmoinen on yksi kolmesta valtakunnallisesti tunnetusta fokuksesta.
– Näiden esiintymisalueiden sisällä haluamme katsoa hienojakoisesti, aarien mittakaavassa, missä virus elää. Se ei elä tasaisesti joka paikassa, vaan todennäköisesti pienissä hotspotteissa, Huitu jatkaa.
PUUTIAISAIVOKUUMETAPAUKSET OVAT selkeässä nousussa. 1990-luvulla todettiin joitain kymmeniä tapauksia, viime vuonna yli 200.
– Sen vuoksi virusta vastaan on alettu rokottamaan, ja altistusalueilla rokotus on ilmainen. Riskialueella rokotettujen ihmisten määrä on koko ajan kasvanut ja siitä huolimatta tautitapausten määrä nousee, Huitu sekä molekyylibiologi Hanna Vauhkonen toteavat.
Koko väestön kattavasta rokotusohjelmasta ollaan kuitenkin vielä kaukana. Smuran mukaan vielä löytyy paljon kuntia, joissa ei ole koskaan tavattu yhtä tapausta.
– Jos tautitapausten määrä alkaa kasvaa tietyllä alueella, kunnassa tai kaupunginosassa, niihin riskipaikkoihin tarjotaan rokote, ja muualle sitä suositellaan. Varsinkin, jos liikkuu paljon luonnossa, hän sanoo.
Kasvaneista tautitapauksista huolimatta vakavan infektion saaminen on häviävän pieni. Vaikka punkkeja olisi alueella paljon, niistä vain muutama prosentti kantaa puutiaisaivokuumetta. Jos juuri virusta kantava punkki puree, niin 80 prosentissa purematapauksia ei tapahdu mitään, vaan virus häviää itsekseen. Purruksi tulleista noin 20 prosenttia saa muutaman viikon kuluttua flunssan kaltaisen oireiston, ja heistäkin ehkä 20 prosenttia saa sen jälkeen neurologisia ongelmia.
– On häviävän pieni todennäköisyys, että sairastuu vakavaan infektioon. Mutta joku siihen aina sairastuu, Smura toteaa.
KÄYTÄNNÖN TUTKIMUSTYÖ Kuhmoisissa kestää kolme vuotta. Tutkimusalueelle on arvottu erityyppisiin elinympäristöihin ja olosuhteisiin 25 koealaa, ja niiltä seurataan sää- ja ilmasto-olosuhteita, lämpötilaa sekä kosteutta.
– Pari kertaa vuodessa käydään keräämässä punkkeja ja tehdän jyrsijäpyynnit. Riistakameroilla yritetään saada käsitys siitä, mitä muita selkärankaisia alueella liikkuu, Huitu kertoo.
Jyrsijät ovat tärkein linkki viruksen kierrossa. Larvat (toukkavaiheen punkit) sekä nymfit (kaksivuotiaat punkit) ruokailevat mielellään jyrsijöissä. Smuran mukaan punkkeja voi olla kymmeniä kimpparuokailemassa yhdessä jyrsijässä, ja jos yksi niistä sattuu olemaan infektoitunut, leviää infektio todennäköisesti muihkin punkkeihin.
– Jos punkki infektoituu, se pysyy infektoituneena lopun ikäänsä läpi eri kehitysmuotojen. Infektoituneen punkkinaaraan munistakin osa on viruksen kantajia, sekin voi selittää sen, että virus voisi säilyä heikomman punkkivuoden ajan, Smura pohtii.
– Puhutaan tosi pienistä todennäköisyydestä ja herkästä systeemistä. Joissain olosuhteissa virus kuitenkin onnistuu säilymään. Vielä ei vain hahmoteta, minkälaisissa, Smura ja Huitu toteavat.
Lämpötila- ja kosteusanturit jäävät maastoon kolmeksi vuodeksi. Kamerat kuvaavat parin viikon ajan kahdesti vuodessa. Tutkimuksiin on luonnollisesti maanomistajien luvat.
