YHTEYDENKAIPUU, KAIPUU vuorovaikutukseen, jonnekin kuulumiseen ja nähdyksi tulemiseen on ihmisyytemme ytimessä. Jo aivan pieni lapsi pyrkii vuorovaikutukseen ja vastaamaan hoitajansa katseeseen ja lepertelyyn. Itse asiassa minuutemme alkaa saada alkunsa tällaisessa yhteydessä. Toisista ihmisistä peilautuvasta kuvasta, palautteesta, muodostuu suuri osa siitä, millaisina itsemme koemme. Näistä peileistä katselemme itseämme jollakin tavalla läpi elämän. Valitettavan usein peilit ovat rikki, ja kuva itsestämme voi vääristyä. Myös pyrkimys yhteyteen voi olla vaikeaa ja epäonnistua. Koemme, että emme kelpaa.
Meidät on luotu yhteyteen ja suhteeseen toisten ihmisten kanssa, mutta ennen kaikkea yhteyteen Jumalan, Luojamme kanssa, josta sanotaan: ”Jumala on rakkaus.” (1. Joh.4:16)
Jumalan kuvaksi luotuna ihmisen ydinolemuksessa onkin juuri tuo voimakas rakkauden ja yhteyden tarve ja myös halu rakastaa. Luin hiljattain jostakin lauseen: ”Jumala on suhteen Jumala.” Hän haluaa suhteen jokaiseen ihmiseen. Ei hyviä tekojamme, suorituksiamme ja uhrejamme, vaan aidon tulemisen lähelleen ja yhteyteensä sellaisina kuin olemme. Tässä yhteydessä se, mikä meissä on aidointa voi tulla esiin.
Kun rikkinäinen ihminen löytää suhteen Jumalaan, hän voi löytää myös terveen suhteen itseensä. Hän alkaa nähdä itsensä ”ehjästä peilistä” kuten Jumala näkee hänet. Joku onkin sanonut, että suhde itseen on tärkein ihmissuhteemme. Kun tämä suhde on olemassa ja eheytyy, myös aito yhteys lähimmäiseen voi syntyä ja syventyä.
Yhteyden ja suhteen Jumala kutsuu jokaista ihmistä lähelleen kokemaan rakkauttaan: ”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen sisälle hänen luokseen ja aterioin hänen kanssaan ja hän minun kanssani.” (Ilm.3:20)
Marjaana Nikula
