TEKSTI KATJA SIRVIÖ
TOIVOA EI tarvitse menettää, mutta entiseenkään on turha haikailla. Niin voisi tiivistää Tampereen yliopiston aluetieteen professorin Markku Sotaraudan näkemyksen Kuhmoisten kaltaisten pienten muuttotappiokuntien kohtalosta.
Suomen historiasta löytyy pitkä jakso, jolloin talouskasvua jaettiin koko Suomeen. Sittemmin kasvun heikentyminen ja talouden rakenteen muuttuminen on suosinut kaupunkeja ja isompia keskittymiä.
– Tämän trendin kääntäminen ei ole mahdollista, eikä järkevääkään pitkällä aikavälillä, Sotarauta toteaa.
Sotarauta oli muutama vuosi sitten mukana tekemässä skenaariotarkastelua Suomen aluekehityksestä. Neljästä tarkastelussa esitetystä skenaariosta yksi on toteutumassa: Tilkkutäkki-Suomessa mikään toimiala tai alue nouse talouden veturiksi, vaan Suomea luonnehtii pistemäinen kehitys.
– Teknologiakehitys on pistemäistä, sitä on muun muassa Otaniemessä, Tampereella ja Oulussa. Lapin matkailu ei koske koko Lappia, vaan vain tiettyjä paikkoja siellä. Tästä päästään mutkan kautta Kuhmoisiin – onko Kuhmoisiin mahdollista rakentua joissain asioissa täysin erottuva kokonaisuus, piste mosaiikkimaisessa Suomessa? Sotarauta kysyy.
Onko Kuhmoisiin mahdollista rakentua joissain asioissa täysin erottuva kokonaisuus, piste mosaiikkimaisessa Suomessa?
Markku Sotarauta
SOTARAUTA EI lähde kertomaan, mikä voisi tehdä Pirkanmaan itäisimmistä, alle 2 000 asukkaan kunnasta muista erottuvan. Idea vesistöjen ja metsien hyödyntämisestä lukee lukuisten muiden samanlaisten kuntien strategiapapereissa.
– Kysymys onkin siitä, kuka saa ideat toteutettua. Papereissa pyörivät samat asiat, mutta keskeistä on kyky toteuttaa niitä.
Esimerkkinä Sotarauta mainitsee Tampereen. Nokia-areena ja sen ympärille rakentunut elämyksellisyys ei ole maailman mittakaavassa ainutlaatuista, mutta toteutettu se on.
Sen verran Sotarauta vinkkaa, että kunnissa tulisi miettiä niiden oman rakenteen, sijainnin ja ylpeyden aiheiden kautta kohderyhmiä, joita halutaan käymään ja pysymään.
– Pieniin kuntiin on vaikea saada esimerkiksi lääkäreitä. Pitäisikö siis rekrytoida metsästäjiä ja kalastajia, jotka rahoittavat oman elämäntapansa toimimalla lääkäreinä. Silloin ei rekrytointia tehdä lääkärien kanavissa, vaan jossain muualla. Tämä vain esimerkkinä.
YKSI VAIHTOEHTO pienille kunnille on sopeutuminen, tarkemmin määriteltynä älykäs sopeutuminen.
– Itse puhun tyylikkäästä taantumisesta. Mietitään tarkasti, minkälaiset palvelut pidetään ja minkälaiselle porukalle. Sopeudutaan supistuvaan kasvuun ja luodaan pysyvyyden kautta kuntalaisille turvallisuuden tunnetta, Sotarauta kuvailee.
Esitellessään ajatusta vuosituhannen alussa Sotaraudalle vastattiin, että tuollainen ajattelu vie paikkakunnalta uskon.
– Entä strategiat, joissa todetaan, että kymmenet vuodet väki on vähentynyt, mutta kohta suuntaa muuttuu? Ne vasta uskon vievätkin. Toki kunnan äideille ja isille on vaikea lähteä vaaleihin sanomalla, että on sopeuduttava. Toisaalta realismikin voi joskus toimia.
Itse puhun tyylikkäästä taantumisesta.
Markku Sotarauta
ENTÄ MIKÄ rooli on yhteistyöllä on pienten kuntien selviytymiskamppailussa? Sotaraudan mukaan standardivastaus on, että yhteistyö on välttämättömyys, mutta sitä on tehtävä sellaisten tahojen kanssa, joita tarvitaan oman strategian toteuttamisessa.
– Se ei välttämättä ole toinen kunta. Se voi olla tutkimusryhmä, yritys, korkeakoulu, rahoittaja – kaikki riippuu siitä, mitä halutaan saada aikaiseksi.
Sotaraudan mukaan pienet kunnat tuppaavat valittamaan, että yhteistyötahot eivät ole heistä kiinnostuneet. Lähtökohtaisesti ei olekaan, mutta jos juttu on tarpeeksi mielenkiintoinen ja mukana on jo rahoittajakin, niin kiinnostus kasvaa.
– Yhteistyötä mietitään liian usein vain omasta näkökulmasta. Pitäisi osata ajatella myös, mitä annettavaa sillä on toiselle osapuolelle. Mitä pienempi kunta, sitä tarkemmin on mietittävä, mitä iso kumppani heiltä voi saada. Se vaatii taustatyötä.
