TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ
KYMMENENVUOTIAS ROOPE Uuhiniemi hyppää koulutaksiin Isojärven rannalta aamulla kello 7.20, vaikka koulu alkaa yhdeksältä. Sama taksi kerää kyytiin koululaiset Kuhmoisten pohjoisosista.
Muutaman vuoden päästä koulumatka voi sujua vikkelämmin, epäilevät Roopen vanhemmat Niina Karjalainen ja Harri Uuhiniemi. Silloin Puukkoisilta kulkee kouluun niin runsas joukko lapsia, että kaikkien muiden kylien kasvatit eivät samaan kyytiin mahdu.
– Roope joutuu kylän vanhimpana pitkistä matkoista vähän kärsimään, mutta ei hän kyllä siitä valita. Muistan sen omastakin lapsuudesta, että taksilla kierrettiin pikkuteitä, toteaa Harri-isä.
Yli 20 kilometrin matka kirkolle ei ole puukkoislaisille asuinpaikkaan liittyvä haitta. Se on ominaisuus, jonka kanssa Harri Uuhiniemi on tottunut elämään koko ikänsä. Jämsästä kotoisin oleva Karjalainenkin on siihen jo tottunut.
– Vaikka kyllä ensimmäisen kerran, kun tänne tulimme, ajattelin, että täällä ei voi asua kukaan, Karjalainen nauraa.
Sittemmin Karjalainen on todennut, että voi, ja hyvin voikin. Totuttelua vaati ainoastaan se, että jos kaapista ei jotain löydy, niin kauppaan ei siltä istumalta voi lähteä.
– Ja kun lapset olivat pieniä, harmitti, että leikkipuistoonkin piti lähteä autolla. Olisin halunnut kävellä sinne, hän sanoo.

JUTUN ALUSSA mainittu Roope edustaa Uuhiniemen tilan kymmenettä sukupolvea. Harrille oli jo nuoresta lähtien selvää, että hän jää tilan pitäjäksi. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2019.
– Harri kertoi tosi ajoissa, että hän aikoo jäädä tänne. 18-vuotiaana sitä ei osannut ajatella, mutta kun asiasta alettiin myöhemmin puhua, piti todella miettiä sitä, että onko siihen valmis, Karjalainen kertaa.
Hän on viettänyt lapsuutensa Jämsässä ydinkeskustan läheisyydessä, jossa naapuriin oli näköyhteys. Puukkoisilla lähin naapuri on viiden kilometrin päässä, jos ei lasketa tilan ohessa olevalla mökillä aikaa viettäviä isovanhempia, joiden apu arjessa on korvaamatonta.
– Ihan joka päivä eivät lapset pääse kavereille leikkimään, mutta kyllä he tekemistä keksivät, etenkin ulkoa sitä löytyy, Harri sanoo.
Perjantaisin perhe suuntaa kirkolle harrastusten pariin. Viikonloppu alkaa sählyn peluulla.
– Vaatii viitseliäisyyttä lähteä ajamaan 40 kilometriä, mutta tekee hyvää päästä näkemään muitakin. Jos tänne linnoittuisi, ei sekään olisi hyvä, Harri toteaa.

Pian kuusi vuotta täyttävä Emilia on päiväkodissa muutamana päivänä viikossa.
TALVIAAMUT PUUKKOISILLA saattavat alkaa sillä, että tietä pitää ensin käydä auraamassa auki. Ei sopisi kaikille, mutta Harri kuittaa asian toteamalla, että sellaista se välillä on.
Karjalainen tekee osan työstään etänä.
– Tämänhetkisillä bensan hinnoilla kulkemisen vähentäminen on ihan jees. Lisäksi voin itse laittaa Roopen kouluun ja ottaa hänet vastaan. Mutta on kiva mennä toimistollekin ja käydä porukalla syömässä, hän kertoo.
Syksyn kuukaudet ovat pimeitä, ja silloin – joskin harvoin – Uuhiniemi paljastaa ajatelleensa, että ei se kaupungissa eläminenkään ihan hirveää ollut.
Pimeyttä seuraa kuitenkin aina kesä. Pirtin ikkunasta avautuva Isojärvi sulaa, ja polku rantasaunalle kuivaa.
– On ihanaa asua järven rannalla. Etenkin kesällä, kun pääsee uimaan aamuin illoin. Käyn paljon lenkillä talvellakin, tänä talvena pimeys ei jostain syystä haitannut. Täällä osaa nauttia luonnosta, Niina sanoo.
Vaikka kyllä ensimmäisen kerran, kun tänne tulimme, ajattelin, että täällä ei voi asua kukaan.
Niina Karjalainen
PUUKKOINEN TUNTUU olevan kaukana, mutta asian voi ajatella myös toisin. Jämsään on vain puolen tunnin ajomatka ja Uuhiniemi ja Karjalainen ovatkin harkinneet siirtyvänsä Keski-Suomen hyvinvointialueen asiakkaiksi. Matka esimerkiksi hammaslääkäriin lyhenisi tunnilla.
– Kuhmoisten lukion tulevaisuus on joskus mietityttänyt, mutta silloinkin on Jämsä lähellä tukena, Uuhiniemi ja Karjalainen toteavat.









Yksi kommenttiKommentoi
Olipas kiva hyvänmielen -juttu On mukava lukea ihmisten elämästä täällä periferiassa, mistä voidaan ajatella, että täällä pärjäillään, mutta oikeasti täällä voidaan ihan tosi hyvin. Ja ollaan onnellisia!