HANNES KATKAISI sähköt vuoden neljänneksi viimeisenä vuorokautena. Aamulla oli jo kylmä. Ilmalämpöpumppu oli nukahtanut jo yöllä eikä liioin pienistä sähköpattereista ollut kylmyyteen mitään apua.
Aamun pimeydessä hahmoteltiin taloon joulun vietosta jääneet läheiset ja jaettiin tehtäviksi kopeloida laatikoista taskulamput ja sytyttää kynttilät.
Tuntui, että juuri sinä aamuna kahvihammasta kolotti enemmän kuin ikinä. Niin paljon, ettei millään olisi jaksanut etsiä puuhellaa tavarapinojen alta, käydä pakkasessa pilkkomassa sytykkeitä ja lopulta saada tuli pari vuotta uinuneeseen hellan pesään.
Kova tuuli oli räpsytellyt sähköjä jo edellisiltana, siksi vettä oli osattu ottaa ämpärillinen varuiksi.
Kun kahvihammas oli tyydytetty, huussivuorot jaettu ja lepattavan kynttilänvalossa aamupala närpitty, alkoi olemiseen vähän jo tottua. Ulkona päivä oli jo valkenemassa, sen mihin se nyt vuoden pimeimpinä hetkinä kykeni, jo kaksi minuuttia edellistään pitempänä.
Eihän tämä niin kamalaa ole. Tekee hyvää joutua käyttämään kekseliäisyyttä yksinkertaisten päivittäisaskareiden suorittamiseen. Menneinä aikoina näin elettiin. Nykyajan hemmotelluilla, sähkön varassa eläville se on enemmän selviytymisseikkailu.
Meillä on vedenkeittimet, vatkaimet, jääkaapit ja vesipumput. Meillä on sähköautot ja sähköhammasharjat. Olemme antaneet niiden tehdä meistä riippuvaisia. Kun sähkö katkeaa, olemme pulassa. Ilman sähköä olemme haavoittuvaisia. Ilman sähköä meillä ei ole ruokaa, vettä, eikä viihdykettä. Ilman nettiä meillä ei ole etätöitä eikä ulkomaailmaa.
Sähkön myrskyvauriot korjataan yleensä vuorokauden sisällä. Liiterissä oli puita ja sisällä lämpiävät uunit. Hätää ei siis oikeasti ollut.
Vaikka käsi hamuili koko ajan valokatkaisinta ja mieli keksi haluta juuri niitä asioita, jotka eivät olleet sillä hetkellä mahdollisia, alkoi elo rullata ihan mallikkaasti. Ihan kuin meillä olisi ollut enemmän aikaa toisillemme.
Kahdelta iltapäivällä sähköt palasivat. Palasimme normaaliin. Ruokasuunnitelmat muuttuivat kylmistä retkieväistä uunissa haudutettuun sunnuntailounaaseen. Sähkölaitteet alkoivat hurista ja elämä pyöriä niiden parissa. Täyteen ladatut älypuhelimet imaisivat ihmiset digimaailmojen syövereihin.
Vajaan vuorokauden kestänyt sähköttömyys herätti pohtimaan. Onko elämämme onnellista valjastettuna koneisiin ja laitteisiin? Vai voisiko se olla parempaa yksinkertaisempana, perusasioihin keskittyvänä?
Arja Mäkelä
