Tänä kesänä viisi taiteilijaa tuo teoksiaan Päijälään, metsän siimeksessä sijaitsevaan Riihigalleriaan. Neljän kuvataiteilijaa, Juha-Pekka Koistinen, Veera Kuula, Kristiina Lähde ja Sirpa Suominen sekä kuvanveistäjä Santiyago Delgado asettavat galleriaan näytteille maalauksia ja veistoksia, joihin voi tutustua kesäkuun puolivälistä elokuun alkuun.
Näyttelyn suunnitellut Eeva Markkanen Kuhmoisten kirjaston kulttuuri- ja kirjastopalveluista kertoo, että tänä vuonna Riihigalleria on mustavalkoisempi kuin pitkiin aikoihin.
– Se tarkoittaa sitä, että tämänvuotinen näyttely on värimaailmaltaan hillitympi kuin aikaisempina vuosina. Esimerkiksi viime vuonna meillä oli Riihigalleriassa värien runsautta ja rehevyyttä. Nyt linja on harmaasävyisempi, mustavalkoista kontrastia löytyy paljon ja esillä on enemmän hiilikynätöitä kuin aikaisempina vuosina.
Pyysimme kutakin taiteilijaa kuvaamaan yhden näyttelyyn valitun työn syntyhistoriaa ja merkitystä.
KUUSAMOLAINEN TAITEILIJA Juha-Pekka Koistinen on tunnettu suurikokoisista, valokuvamaisen tarkoista hiilipiirustuksistaan. Riihigalleria on Koistiselle uusi näyttely-ympäristö, johon pääsemistä taiteilija odottaa innolla. Koistisen äärimmäisen, jopa fotograafisen, tarkka hiilipiirustustekniikka nappaa katsojan mielenkiinnon otteeseensa. Koistinen valottaa työnsä Raati taustaa:
– Piirustus on valmistettu ajan ja ajatuksen kanssa, lappalaisten perinteiden mukaisesti. Se perustuu 50–60-luvun taitteessa otettuun vanhaan valokuvaan. Kuvan on otettu Kokkokankaalla, siellä missä porot olivat koko talven kenttärovan hallussa. Piirustuksen vasemmalla puolella on paikallinen legenda, Kumpulaisen Esa. Hän on tässä kuvassa vasta 14-vuotias poromiehenalku ja on sittemmin jatkanut samassa ammatissa jo yli 60 vuotta.
Koistinen kertoo edelleen, että kuvan maailmasta löytyy myös tottelevainen porokoira Musti ja kuvan oikeasta reunasta Koistisen isoisä Edward ”Erppa” Koistinen.
– Hän oli porohenkinen mettämies. Mettästi vähemmän, mutta kalamies henkeen ja vereen. Erppa kuoli Ounastunturin sioskuruun vuonna 1961.
Kuusamosta saadaan Riihigalleriaan toinenkin taiteilija tänä kesänä: Veera Kuula.
Myös Kuula tuo Päijälään mustavalkoisia hiilitöitä.
– Taiteiluni alkoi alun perin kiinnostuksesta muotokuviin ja hiilellä piirtämiseen, ja vaikka paljon muuta on tullut rinnalle myöhemmissä vaiheissa, hiili tulee aina olemaan taiteen tekemisen välineenä lähinnä omaa sydäntäni, Kuula toteaa.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun vierailen Riihigalleriassa. Koska tulevan näyttelyn teemana on ihminen, tiedän jo melko hyvin, mitkä teokset sinne valitsen. Onhan ihminen ollut alusta asti itselle se mieluisin taiteen tekemisen aihe ja inspiraatio!
Yksi Kuhmoisiin matkustavista Kuulan teoksista on raskaan musiikin solistin Saku Solinin muotokuva. Kuula käytti hiilikynäpiirroksensa pohjana valokuvaaja Antti Johanssonin valokuvaa Solinista.
– Muotokuva sai inspiraationsa voimakkaista tunteista ja raskaasta musiikista, ja sitä tehdessäni pakotin itseni teknisesti pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Se kuvastaa ihmisyyden ja musiikin välistä yhteyttä, joka voi parantaa ja tehdä paljon hyvää, vaikka olisikin luonteeltaan raskasta ja synkkää.
Onhan ihminen ollut alusta asti itselle se mieluisin taiteen tekemisen aihe ja inspiraatio!
TOINEN PAIKKAKUNTA, jonka taiteilijat ovat tänä vuonna vahvasti edustettuna näyttelyssä, on Jämsä. Sekä Kristiina Lähde, että Sirpa Suominen työskentelevät ja vaikuttavat Jämsän taide-elämässä.
Kristiina Lähde käyttää paljon akryylivärejä, mutta hänen tuotannossaan on myös sekatekniikkatöitä, joita valmistaessaan Lähde hyödyntää muun muassa kierrätysmateriaaleja.
Lähteen teos Jaakko Armas on osa kokonaisuutta, jossa Lähde käsittelee lähisukunsa historiaa, sekä köyhyyteen, häpeään ja salailuun liittyviä teemoja.
– Työskentelyni pohjautuu oman perheeni historiaan ja aineistoon, mutta tavoitteena on tuoda esiin sukupolvien yli siirtyviä kokemuksia ja vaiettua tietoa.
Jaakko Armas on Lähteen isoisä.
– Isovanhempani antoivat viidestä tyttärestään nuorimman adoptoitavaksi köyhyyden ja sairauden vuoksi, ja pitivät asian salassa kuolemaansa asti. Tätini ei ehtinyt löytää biologista perhettään, mutta hänen lapsensa, eli minun serkkuni, saivat sukuun yhteyden pari vuotta sitten. Salaisuuden paljastuminen nosti esiin paljon kysymyksiä ja pohdintaa siitä, miten paljon voin ylipäänsä luottaa omiin ja lähiperheen muistoihin.
Taiteilija tiivistää tutkivansa sitä, miten perheiden vaietut kokemukset, köyhyys ja häpeän rakenteet siirtyvät sukupolvelta toiselle ja muovaavat identiteettiä ja muistia.
– Monissa suomalaisissa perheissä ja suvuissa on salaisuuksia ja vaikeista asioista puhumattomuuden perinnettä.
Lähteen teoksissaan käyttämät kierrätysmateriaalit voivat herättää katsojan mielenkiinnon.
– Materiaalivalinnat, vaikkapa maalaus yhdistettynä vanhoihin käsitöihin, kuten pitsiliinoihin, kirjailuihin ja neulomiseen, eivät ole koristeellisia, vaan sisällöllisesti perusteltuja. Pitsiliinat kytkeytyvät keskiluokkaisuuden tavoitteluun ja kulissien ylläpitoon, hyvän äidin ja vaimon malliin erityisesti isovanhempieni ikäluokassa.
Monissa suomalaisissa perheissä ja suvuissa on salaisuuksia ja vaikeista asioista puhumattomuuden perinnettä.
IHMISTEN VÄLINEN vuorovaikutus, suhde minuuteen ja muihin, sekä sopeutuminen ja sopeutumattomuus ovat teemoja, joita Sirpa Suominen käsittelee töissään.
– Valitsin näyttelyyn tulevista töistä esiteltäväksi tuoreen öljyvärimaalauksen Vanitas. Viime aikoina olen työskentelyssäni syventynyt ylisukupolvisuuden teemaan. Riihigallerian kesänäyttelyyn valikoituneet teokset ovat osa tätä laajempaa, ylisukupolvisuuden ilmiöitä käsittelevää kokonaisuuttani: ”Menneisyys asuu talossa yhä”.
Suominen korostaa pohtivansa teoksissaan menneisyyden vaikutuksia arjessa, oman minuuden menettämistä ja itsen uudelleen määrittämistä.
– Vanitas on symbolinen omakuva muutoksesta ja hyväksymisestä vääjäämättömän edessä. Teos syntyi vaikean elämänvaiheen aikana, jolloin koin suuria henkilökohtaisia mullistuksia. Samalla kun ne käänsivät arjen päälaelleen, ne pakottivat pysähtymään, hyväksymään ja löytämään itseni uudelleen. Taidehistoriallisen vanitas-perinteen mukaisesti teoksen on tarkoitus myös muistuttaa olemassaolomme katoavaisuudesta.
RIIHIGALLERIAN NÄYTTELYSSÄ nähdään tänäkin vuonna veistoksia. Niitä näyttelyyn tuo Keski-Suomessa, Joutsassa vaikuttava kuvataiteilija ja kuvanveistäjä SantiYago Delgado. Kankaanpään taidekoulusta valmistunut taiteilija käyttää moni-ilmeisissä töissään muun muassa keramiikkaa, metallia ja puuta. Emme tavoittaneet taitelijaa kommentoimaan töitään.
Delgadon taiteelle on ominaista vahva mytologinen ja symbolinen kuvasto, jossa yhdistyvät luonto, ihmishahmot ja mielikuvitukselliset elementit. Teoksissa toistuu ajatus luonnon ja ihmisen suhteesta sekä ihmismielen sisäisistä maailmoista, joita hän käsittelee tarinallisen ja lähes rituaalimaisen estetiikan kautta.
Delgado rakentaa veistoksellista maailmaa, jossa materia, tarina ja symboliikka kietoutuvat yhteen. Hänen teoksensa eivät pyri vain esittämään aiheita, vaan luomaan tiloja ja olentoja, jotka kutsuvat katsojaa tulkitsemaan, kokemaan ja eläytymään.
