TEKSTI ARJA MÄKELÄ
TAMPEREELLA ON mustamakkara ja Lappeenrannassa vety tai atomi. Mikä on Kuhmoisten perinteinen paikallisherkku?
Visit Finland kartoitti alkuvuodesta Suomen alueellisia perinneruokia ja paikallisherkkuja. Tavoitteena on tunnistaa suomalaisuutta parhaiten edustavat maut ja ruoat, jotka suomalaiset kokevat kaikkein omimmiksi ja rakkaimmiksi.
Kuhmoisissa ei muiden joukossa ole yhtä ja ainoaa, mutta luonnon läheisyys mahdollistaa raaka-aineiden saannin järvistä, metsistä, pelloilta ja puutarhoista. Niinpä lähiruoka on monen mielestä Kuhmoisten ominta ja vahvinta ruokaperinnettä.
Maantieteellisesti Hämeeseen sijoittuvana on Kuhmoisissa perinteisesti nautittu häissä ja muissa kekkereissä hämäläisen pitopöydän antimia.
Tyypillisiä ruokia monipuolisessa pitopöydässä ovat olleet erilaiset uunissa pitkään haudutetut laatikot, riistaruoat, järvikalat, piimäjuusto sekä ruisleipä. Sahtia unohtamatta.
Myös vesivelli, leipäressu, painesyltty, ryyniliemi, perunatuuvinki ja lanttupuuro ovat Itä-Hämeen maatalouskeskuksen kokoaman vihkosen mukaan osa hämäläistä ruokaperinnettä.
RUOLAHTELAISESSA PIRTISSÄ muistellaan lapsuuden ruokia. Naisten mieleen muistuu läskisoossi, munamaitoon tehty makaronilaatikko ja roppana eli veripalttu. Arkena ruokajuomana saattoi olla naistensahtia. Se on makeaa uutta sahtia, jossa sokeri ei vielä ole muuttunut alkoholiksi.
Vaikka roppanaa ja läskisoossia ei tarjota enää nykykodeissa, ovat vanhoista perinneruuista parhaimmat säilyttäneet suosionsa tähän päivään.
– Sahtiperinne elää edelleen vahvana. Ja monen talon leivinuunissa leivotaan hapanleipää, sanoo Martoissa melkein koko ikänsä häärinyt Henna Hellstén.
Hellstén on Harjunsalmen Marttojen varapuheenjohtaja.
– Täällä on paljon omavaraistaloutta. Monessa puutarhassa viljellään vihanneksia. Täällä kalastetaan ja metsästetään. Kuhmoisissa on vaikka kuinka monta metsästysseuraa.
Hellstén nimeäisi paikallisherkuksi lähiruoan.
– Täällä ollaan olennaisen juurella, summaa Hellstén.
MARTOISSA TOIMIVA Paula Jokela piti lapsena taarusta, kuhmoislaisittain toarusta. Se on marjamämmiä, joka tehdään puolukasta ja rukiista. Jokela tekee sitä joskus vieläkin itselleen.
– Minulle on kerrottu, että jo kolmevuotiaana silmäni loisivat, kun sain toarua eteeni. Taarulla on toinenkin nimi, tikkutollo. Nimi juontui ruisjauhojen seassa olleista akanan siruista, hän kertoo.
Perinneruokaa juhliinsa haluavalle koostaisivat paikalliset pitopalveluyrittäjät hämäläisen pitopöydän.
– Tekisin siihen palapaistia, lihapullia, perunoita ja uunikasviksia. Jälkiruokana toimisi täytekakku ja kahvi. Kotikalja ja vesi maistuvat yleensä hyvin tällaisen pitopöydän kanssa, miettii Sari Liehu Sarin Kotikahvilasta.
Seija Ruokola Seijan Pidoista on samoilla linjoilla.
– Hämäläisen pitopöydän ruokia modataan (muokataan) tähän aikaan. Munajuusto on sellainen perinneruoka, mitä tehdään ainoastaan perinneruokatarjoiluun. Järviseudulla pöydässä on tietenkin paljon järvikaloja, lisäksi silliä ja graavikalaa. Pääruokana olisi palapaisti kermakastikkeessa ja jokin kasvisvaihtoehto. Kasviksia käytetään muutenkin enemmän entisaikoihin verrattuna, hän luettelee.
Ruokola listaa paikallisiksi herkuiksi kalat, marjat, vihannekset ja juurekset.
Ruokolan omassa perhepiirissä ei tehdä kuten on aina tehty, vaan kokeillaan kaikkea uutta.
– Minulla on into testailla kaikenlaista. Kaikille maistuvat hyvin uunijuurekset ja sen kyljessä jokin liha tai kana. Niitä saa ympäri vuoden ja ne ovat luontaisesti gluteenittomia ja maidottomia, sanoo Ruokola.
MYÖS LEHDESMÄEN Lomakodin Sirkku Lahti tarjoaisi vierailleen lähiruokaa paikallisena perinneruokana.
– Hirvipataa ja perunamuussia. Silloin ei tehdä hampurilaisia, Lahti sanoo.
Kansatieteilijä Sirkka-Liisa Ranta vastaa kysymykseen paikallisherkusta yksiselitteisesti.
– Vanhastaan se on ollut särki, mutta nyt se on muikku.
Nykyään hyljeksityt särjet kelpasivat ennen hyvin ruokapöytään. Särkiä kuivattiin ja suolattiin.
Muikku voisi siis olla paikallisherkkumme. Muikun suosion voi havaita ihmispaljoudesta niinä päivinä torilla, kun Kääpän kala-auto on paikalla.
