KUHMOISTEN SANOMISSA esiteltiin aikanaan kuhmalaisen esikoiskirjailijan Miila Pitkärannan esikoisromaani Yli sukupolvien. Kirjan kiehtova teksti tempasi heti mukaansa ja kannusti lukemaan kirjan nopeasti loppuun asti. Tekstissä fakta ja fiktio ovat hyvin nivelletty toisiinsa. Toki yritin arvailla, mitkä kaksi tapahtuminen päänäyttämönä olevaa Harmoisten taloa ovat.
Pitkärannan kirja on historiallinen romaani, joka polveilee kolmen sukupolven matkassa Suomen historian tapahtumat kehyksenään. Hyvä historiallinen romaani syventää ja laajentaa historiatutkimuksen kuvaa menneistä tapahtumista. Näin siksi, että se käyttää fiktiota elävöittämään virallisen lähdemateriaalin antamaa kuvaa. Kansallisella tasolla Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla antavat fiktioillaan kuvan siitä, miten ihmiset kokivat tapahtumat. On turha arvailla, kuka oli Antti Rokan esikuva, vaikka ehdotuksia siitä on tullut vuosien varrella. Ehkä Pitkärannan henkilöhahmot ovat lähempänä todellisia.
Venäläisistä sotavangeista en muista lukeneeni. Muistan edesmenneiden sukulaisteni kertomuksia heistä. Maatiloilla työskennellessään ja suomalaisten miesten ollessa sodassa suhteet talon naisväkeen saattoivat ymmärrettävästi kehittyä hyvinkin läheisiksi. Se on jollakin tavalla koskettava ilmiö, kun virallinen vihollisuus katoaa näissä tilanteissa. Ihminen on toiselle ihmiselle ihminen. Tällainen henkilöhahmo on Pitkärannan kirjan yksi päähenkilö venäläinen sotavanki, joka palautetaan rauhan tultua Neuvostoliittoon ja joutuu vankileirille. Karkumatka vankileiriltä Siperiassa on kiehtovan elävää tekstiä. Lukija kokee kuvauksen myötä karmeat kokemukset ruumiskasan alle piiloutumisesta ja pakomatkasta vailla juomaa ja ruokaa.
Romaani kuvaa myös hyvin sodasta palanneen miehen ja hänen puolisonsa raskasta jälleenrakennuksen arkea Harmoisissa. Kuunnellessani lapsena miesten sotajuttuja jäi mieleen vain ihannoitu kuva sankariteoista. Niistä saatettiin kuitenkin maksaa kova hinta sota-ajan jälkeisessä perhe-elämässä.
Kirjailija tuo tekstiinsä myös Ukrainan sodan nuoren polven päähenkilön kautta, joka kytkeytyy kirjassa kuvattuihin sukuihin. Geneettisen sukututkimuksen DNA-näytteiden avulla etsitään verisukulaisuutta hänen ja toisen päähenkilön välille. Kirjan lukijaa neuvon tekemään jo alkuluvuista lähtien kartan kirjan henkilöiden sukulaisuussuhteista, joita muuten on vaikea seurata. Traagista on, että sotavangin suomalaiselle rakastetulleen lähettämä kirje ei saavuta vastaanottajaansa.
Pitkärannan romaanin keskeinen anti on siinä, että se palauttaa elävällä tavalla mieleen kadonneen maailman, johon liittyy hajanaisia muistikuvia ja kuulopuheita. Kirja luo sukupolvien välisen uskottavan kertomuksen ihmisistä historian tapahtumien pyörteissä.
Pentti Rauhala
