KUHMOISISSA YRITTÄJYYS on monelle luonteva tapa turvata toimeentulo ja arjen sujuvuus. Yrittäjiä löytyy monelta alalta, ja toimimme tiiviinä yhteistyöverkostoina. Osa työllistää itsensä ja osa useita henkilöitä. Etenkin kesäkaudella, kysynnän kasvaessa moni palkkaa apukäsiä tekemisen tueksi. Kaikkia yhdistää halu pysyä ja toimia paikkakunnalla.
Yrittäjillä on valtava rooli koko kunnan elinvoiman ylläpitämisessä: Me paitsi tuotamme palveluja ja tuotteita sekä osallistumme yhteisiin työllistämistalkoisiin. Siksi onkin äärimmäisen tärkeää, että yrittämisen edellytykset turvataan nyt ja tulevaisuudessa.
Kesäkaudella Kuhmoinen puhkeaa kukoistukseen, kausiasukkaiden saapuessa elävöittämään yhteisöämme. Me yrittäjät olemme kiitollisia jokaisesta asiakkaasta, joka käyttää paikallisia palveluita. Yrittäjiä ei ole olemassa ilman asiakkaita – he ovat meille elintärkeitä.
Kääntöpuolena kysynnän kausiluonteiset vaihtelut haastavat meitä, eivätkä resurssit aina riitä vastaamaan kasvavaan kysyntään. Lisäksi joillekin aloille saattaa olla vaikeaakin löytää ammattitaitoista tekijää vain lyhyeksi sesonkiajaksi, kun ei pysty työllistämään ympäri vuoden. Uskon kuitenkin, että jokainen meistä tekee parhaansa – ja usein enemmänkin.
Kysyntäpiikkejä voisimme tasata yhdessä pohtimalla, voisiko osan kesän palveluista hankkia talvella. Kaikki työt eivät tokikaan onnistu talvisaikaan, mutta monia varmasti kyllä. Tämä tukisi paikallisia yrittäjiä hiljaisempina ajanjaksoina ja kenties helpottaisi kesän kiireitä. Yhdessä voimme tehdä Kuhmoisista entistä elinvoimaisemman – yksi ostopäätös kerrallaan.
Yrittäjäterveisin,
Sari Liehu
Kuhmoisten Yrittäjät ry






