SANOTAAN, ETTÄ aika kultaa muistot, mutta joskus aika tekee jotain vielä ihmeellisempää: se muuttaa historian suuret onnettomuudet uuden alun ja onnen lähteiksi. Paikallisesti meillä Kuhmoisissa tästä on puhuttu jo sukupolvien ajan. On totuuden siemen siinä väitteessä, että parasta, mitä Kuhmoisille on tapahtunut viimeisten sadan vuoden aikana, oli karjalaisten asuttaminen.
Silloin, vuosikymmeniä sitten, kyseessä oli valtava inhimillinen tragedia. Kodit ja sukujen vuosisataiset asuinsijat oli jätetty taakse sodan jaloissa. Mutta kun evakot 1940-luvulla asutettiin tänne, he toivat mukanaan elinvoimaa, uusia perinteitä, ahkeruutta ja kulttuuria, joka sulautui osaksi hämäläistä maisemaa. Se, mikä alkoi menetyksenä ja suruna, muuttui elinvoimaksi. Pienelle ja staattiselle yhteisölle muuttajien mukana tullut uusi geeniaines ja yritteliäisyys olivat elinehto.
Historia toistaa itseään, usein valitettavan raadollisesti. Vuonna 2022 maailma järkyttyi, kun Venäjä aloitti brutaalin hyökkäyssotansa Ukrainassa. Se toi sodan kauhut jälleen lähelle meidänkin sukupolvemme sydämiä. Tuon onnettomuuden seurauksena Kuhmoisiin saapui kuutisenkymmentä ukrainalaista pakolaista – ihmisiä, jotka joutuivat jättämään kaiken entisen taakseen aivan kuten karjalaiset aikoinaan.
Suuret kriisit ja tilastot muuttuvat kuitenkin eläviksi silloin, kun ne saavat kasvot. Yksi noista tulijoista oli Chernivtsistä kotoisin oleva tietojenkäsittelytieteen maisteri. Tänä keväänä saimme kokea perheessämme suuren onnen ja juhlan hetken, kun tämä nuori nainen avioitui nuoremman poikamme kanssa.
On helppo synkistyä tämänhetkistenkin uutisten äärellä. Mutta kun katson sitä uutta elämää, jota Kuhmoisissa nyt ukrainalaistenkin toimesta rakennetaan, näen toivon. Tulevaisuuden usko näkyy ukrainalaislapsina päiväkodissamme ja koulussamme, kiitollisina ukrainalaisvanhempina ahkeroimassa työelämässä ja aktiivisena osallistumisena yhteisömme harrastustoimintoihin. Ensi syksynä saamme todennäköisesti juhlia sitä, kun ensimmäinen ukrainalainen nuori kirjoittaa ylioppilaaksi Kuhmoisten lukiosta.
Mitalilla on aina kaksi puolta, sanotaan. Samoin kuin ukrainalaisten tuloon 2020-luvulla, varmasti myös karjalaisten asuttamiseen liittyi aikanaan myös ristiriitoja ja haasteita. Aleksis Kiveä lainatakseni: Juhani: ”Terve miestä, sinä Rajamäen Mikko! Kuinka jaksat ja mitä uusia maailmalta?” Mikko: ”Sekalaista, sekalaista sekä hyvää että pahaa, mutta ainapa, koira vieköön, hyvä kuitenkin täällä päällimmäisenä keikkuu, ja tämän elämän retkutus käy laatuun, käypä se!”
Liisa Brander-Keskinen
