TEKSTI & KUVA KATJA SIRVIÖ
VUOSINA 1914-1917 toiminut Kissakulman kirjastoseura oli harvinaisuus omana aikanaan. Alkupontimena kirjastoseuralle toimi paloruiskun hankkinut ompeluseura, josta sittemmin tuli rekisteröimätön kirjastoseura. Tämä taas muutettiin nuorisoseuraksi vuonna 1917.
– Usein on pohdittu, miksi tänne tarvittiin kirjastoseura. Kirkonkylään on liikaa matkaa kävellä tai hiihtää saadakseen lainakirjan reppuunsa. Oma oli oma. Hankinnat kirjastoon päätettiin itse omin varoin iltamatuloilla kerätyillä pienillä rahamäärillä, kotiseutuneuvos Seppo Unnaslahti kertoo.
Ja ihan vaatimattomiksi eivät hankinnat jääneetkään. Vaikka Kissakulman kulmakuntaa vähäpätöisenä pidettiinkin, niin sen kirjastoon karttui 200 teosta kolmelta osa-alueelta. Hyllystä löytyi kaunokirjoja, uskonnollista kirjallisuutta sekä tietokirjoja.
Pidän todennäköisenä, että joku ulkopuolinen innostaja on saanut muutamat kissakulmalaiset kirjahankintoihin.
KISSAKULMAN KIRJASTON ja kirjastoseuran alkuvaiheet ovat jääneet pimentoon, sillä kaikki paperit sekä myös kirjat tuhoutuivat tulipalossa 99 vuotta sitten.
– Pidän todennäköisenä, että joku ulkopuolinen innostaja on saanut muutamat kissakulmalaiset kirjahankintoihin. Yhteistä rahaa oli ompeluseuralle jäänyt, vaikka ensin oli ostettu kallis paloruisku, Unnaslahti pohtii.
Nähtävissä olivat siis syvän maaseudun kehityslinjat: palokunta-aate ja sen jatkeena kansanvalistus ja nuorisotyö. Oma kansakoulu rakennettiin vapaaehtoisten voimin Roinilan talon pihapiiriin.
Kirjastoseuran perustamista on Unnaslahden mukaan todennäköisesti vauhdittanut paikkakunnan ensimmäinen kesäasukas, kotiteollisuuskoulujen tarkastaja Lauri Kuoppamäki huvilaltaan Tanhualta käsin. Kuoppamäki piipahti eduskunnassakin Kansallisen Edistyspuoleen ryhmässä.
– Hän oli kansanomainen kansansivistysmies, joka tututustui paikkakunnan ihmisiin luontevasti, Unnaslahti kertoo.
Pidän Kissakulman muistokirjastoa yhtä suuresa arvossa kuin navetan parvella olevan Aura-museon maitokehloja, sirppejä ja suokuokkia.
SUOMEN KANSA on tiedonjanossaan uhmannut jopa keisari Nikolain mielivaltaa. Tämä jätti vahvistamatta oman eduskuntamme säätämän lain oppivelvollisuudesta vuonna 1910. Tekoa hän perusteli sillä, että kaiken kansan ei tarvitse tietää ja oppia. Sama kohtalo oli uudella kunnallislailla, jolla estettiin paikallisen kansanvallan kehittyminen.
– Mutta aina on löytynyt vastavetoja. Kunnat laajensivat vapaaehtoisesti kansakoulujen verkostoa, uusia kansanopistoja ja aatteellisia yhdistyksiä perustetiin, että lapset ja nuoret lukisivat ja oppisivat. Ja Kissakulmalle perustetiin kirjasto, jotta ihmiset pääsisivät käsiksi tiedon aarteisiin, Unnaslahti kertoo.
Kissakulman kirjasto siis paloi poroksi vuonna 1927. Kirjastonhoitajana toiminut Unnasjärven isäntä myi talonsa ja muutti Arrakoskelle. Nuorisoseuralla ei ollut rahaa kirjojen ostoon, ja ihmiset hankkivat polkupyöriä käydäkseen kirkonkylässä isossa kirjastossa. Entistä useampi alkoi ostaa omia kirjoja ja lapsilla oli käytössään kansakoulun oppilaskirjasto.
Kiitos kotiseutuneuvoksen Kissakulman kirjastoliike on kuitenkin nähnyt päivänvalon. Unnaslahti on vähitellen kerännyt 1927 painettuja ja sitä vanhempia teoksia.
– Niitähän löytyi sieltä ja täältä, eikä hinta hirvittänyt. Nyt minulla on 210 kirjaa jakautuen kauno-, tieto- sekä uskonnolliseen kirjallilsuuteen. Niillä on arvoa jopa lähdeteoksina kirjoitusharrastuksissani. Ja on niitä hauska lueskellakin ja muistella 1900-luvun alun kirjaston käyttäjiä, Unnasjärven nykyinen isäntä kertoo.
Uusi kirjakaappi on Sanna ja Vesa Ruokolalla teetetty. Palanut kirjakaappi oli heidän sukulaistensa, Ala-Rekolan veljesten nikkaroima vuonna 1922.
– Pidän Kissakulman muistokirjastoa yhtä suuresa arvossa kuin navetan parvella olevan Aura-museon maitokehloja, sirppejä ja suokuokkia.
