TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ
ISOJÄRVEN RANTOJEN ensimmäinen kesähuvila Tervamäki rakennettiin sata vuotta sitten Luutsaareen. Luutsaari on iso saari Isojärven pohjoisosissa. Siitä suurin osa kuuluu kansallispuistolle ja on luonnonsuojelualuetta, ja sinne soudettaessa mantereen puolelta Tohvelahdesta on ylitettävä maakunnan raja.
Viime vuosina Luutsaari on tullut tutuksi metsähallituksen tarjoamista paimenviikoista. Luutsaaren ja Tervamäen lisäksi saaresta löytyy kolmaskin kiinteistö, Välimäki, joka on Luutsaaren Kallen jälkeläisten kesäpaikka. Kun Kirsti Salminen sai Välimäen viimeisimmän tulokkaan Eetun syliinsä, pohti hän olevansa aika vanha – olihan hän tuntenut Eetun isoisän isoisän – Eemeli Luutsaaren.
Mutta nyt ei ole tarkoitus puhua Luutsaaresta, vaan Tervamäestä. Tervamäkeä on emännöinyt ”aina” Kirsti Salminen, tuttavien kesken, ja jatkossa myös tässä tekstissä, Tiiti.
– En ole koskaan kuullut häntä kutsuttavan Kirstiksi. Luulin pitkään, että Kirsti ja Tiiti ovat kaksi eri ihmistä, kertoo Hilla von Essen, Tiitin veljentytär.
TIITIN ISOVANHEMMAT rakennuttivat Tervamäen vuonna 1926. Historian kirjoihin ei ole jäänyt tieto siitä, miten kaupunkilaispariskunta päätyi laittamaan kesäpaikkansa saareen. Jälkipolvi epäilee, että jotain tekemistä asian kanssa on Tiitin isoisän Antti Rytkösen kiinnostuksella kansantieteitä ja kansan elämää kohtaan. Sama kiinnostus periytyi hänen pojalleen Ahti Rytköselle.
Yhteiselo Luutsaaren talon kanssa oli sopuisaa – ja sieti ollakin, sillä talolla oli saaren ainoa sauna. Savusauna lämpeni keskiviikkoisin ja lauantaisin, ja kun se oli riittävästi lämmennyt, kuului Luutsaaren talolta huuto ”lehtor saunaan”. Silloin Rytkönen otti kylpytakin ja lähti.
– Talon ja saunan välillä kasvoi viljaa. Leikkuun jälkeen, kun pelto oli oikein piikkinen, pääsi saunalle helpoiten virsuilla luistelemalla. Muuten olisi jalkoja pistellyt, Tiiti kertoo.
Tuohivirsuihin liittyy myös Hillan isän ja Tiitin veljen – Antti hänkin – muistot Tervamäestä. Edelliskesänä tehdyillä virsuilla paineltiin menemään niin pitkään, että ne pehmenivät käyttökelvottomiksi.
TERVAMÄKI SIIRTYI Tiitin ja hänen miehensä Pekan omistukseen vuonna 1969. Hilla muistaa, kuinka hänen isänsä haikaili säännöllisesti Tervamäkeen pääsyä. Hillan lapsuudessa Tervamäessä vietetty aika täyttyi Aku Ankkojen lukemisesta, uimisesta ja saunomisesta.
– Tiitillä ja Pekalla on kaksostytöt, joiden kanssa vietimme aikaa. Kuvasimme videokameralla videoita, kokeilimme vanhoja vaatteita ja nukuimme aitan yläkerrassa, Hilla kertaa.
Tervamäen päätymistä juuri Tiitille ja Pekalle hän pitää onnenpotkuna.
– Pekka oli todella taitava käsistään. Talo ei ehkä olisi pystyssä ilman häntä. Kun Pekka halusi savusaunan, hän selvitti kirjoista ja kyseli muilta, miten se rakennetaan ja sitten rakensi, Hilla muistelee.
Hilla ja Wille Ruotsalainen alkoivat seurustella Hillan ollessa 16-vuotias. Wille tuotiin luonnollisesti heti Tervamäkeen.
– Sen jälkeen muu elämä veti puoleensa, ja Tervamäki jatkoi omaa elämäänsä. Tuli melkein 15 vuoden tauko, jolloin emme käyneet täällä, Hilla kertoo.
NOINA VUOSINA Hillan ja Willen lapset Vilja ja Pessi ehtivät kasvaa nuoriksi aikuisiksi. Tervamäki oli tarkoittanut heille hämäriä muistikuvia maisemista ja Luutsaaren koirista, jotka saattoivat hypätä laiturilta veneen perään.
– Täällä oli isoisän rakentama vihreä periskooppi. Sillä muistan katselleeni tuon kuistin kaiteen yli – käypä järkeen, sillä näen myös siitä läpi, Pessi muistelee.
Periskooppi on tallessa. Kesken jutunteon Tiiti ojentaa sen Pessille ja toivottaa hyvää myöhästynyttä syntymäpäivää.
– EI MINULLA ollut minkäänlaista tarvetta painostaa tyttöjä. Se on ajatuksenakin kammottava, Tiiti sanoo.
Tiitin ja Pekan kaksostytöt eivät olleet valmiita ottamaan Tervamäkeä haltuunsa, vaikka siellä aina viihtyivätkin, ja viihtyvät edelleen.
– Mutta en salli itseni fiksautua ajatukseen, siitä, miten asioiden tulee mennä. Ne pitää pystyä käsittelemään ja luottamaan siihen, että kaikki järjestyy, Tiiti toteaa.
Samankaltaista luottamusta tulevaisuuteen vaadittiin samaan aikaan Hillalta. Unelmien kohteena ollut kotitalo meni veljelle.
Willen isovanhempien mökki Närvälässä oli kasvattanut sekä Willestä että myös Pessistä ja Viljasta mökki-ihmisiä.
– Minä elin lapsuuteni vuonna 1927 rakennetussa hirsitalosta, jossa tuli kyllä hanasta vettä, mutta sitä ei voinut juoda. Haluan suihkun, josta tulee vettä sillä lämpötilalla ja paineella kuin minä haluan, ja niin kauan kuin minä haluan, Hilla kertoo ja jatkaa sitten, kuinka suihkuvaatimuksista ja hyttysinhosta tuli perheen kesken oikein vitsi.
Edellä mainitusta huolimatta Hilla huomasi jossain kohtaa käyvänsä sisäistä keskustelua itsensä kanssa siitä, voisiko Tervamäestä tulla heidän perheensä kesäkoti.
– Sparrailin ajatusta serkkuni kanssa ja testasin sitä lapsilla ennen kuin kysyin Willeltä.
– Muistan, kuinka kävelin Willen kanssa rantaan ja vähän sivusimme aihetta. Silloin ajattelin, että kyllä hän taitaa mukana olla. Minusta on hienoa, että asiat menivät lopulta näin, Tiiti toteaa.
VAIKKA NIMET papereissa ovat vaihtuneet, tarvitaan Tiitiä Tervamäessä yhä. Hän tietää, miten vesipumpun saa käyntiin, mihin pikkula kannattaa tyhjentää, milloin mitäkin on korjattu ja mistä tavoittaa nuohoojan.
Tervamäki ei merkitse Hillalle enää pelkkää uimista ja saunomista. Vanhaa taloa pitää huoltaa koko ajan. Huolehtia hirren jatkokohdista ja kunnostaa ikkunoita.
– Ja kyllä haaveilen siitä, että keittiöremontin voisi tehdä vaikka kerran 50 vuodessa.
– Tee vaikka 20:ssä. Tai viidessä, naurahtaa Tiiti, jolle selvästikään ei ole ongelma siirtyä sivuun emännän paikalta.
Ei, vaikka salissa osa esineistä on siinä, johon hänen äitinsä on ne lähes sata vuotta sitten asettanut.
MYÖS PESSI ja Vilja ovat oppineet, miten aika Tervamäessä kuluu. Sekä sen, että kaikkeen – kuten harjanvarren korjaukseen – ei tarvitse erikseen kysyä lupaa. Se, että on päässyt alusta asti töihin mukaan ja huolehtimaan ympäristöstä, on tehnyt Tervamäestä muita kesänviettopaikkoja merkityksellisemmän, kodinomaisemman.
– Mamma, tämä on järkevien ihmisten paikka. Täällä voi tehdä järkeviä asioita, Pessi vastasi, kun olin kysellyt, saiko hän johonkin, Hilla kertoo.
Vastalahjaksi työnteosta saa vapauden, kuten Pessi toteaa. Vapauden modernista maailmasta, koulusta, valosaasteesta.
Yliopisto-opintojaan aloitteleva Vilja kiittää niin ikään mahdollisuudesta tehdä käsillään konkreettisia asioita ja levätä eri lailla kuin kaupungissa.
– Täällä ei ole aistiylikuormitusta. Yhtenä yönä nukuin riippumatossa ulkona. Hyttyset inisivät hyttysverkon takana. Jossain vaiheessa kuulin mielestäni helikopterin äänen, mutta ääni syntyi siitä, kun sudenkorento kävi napsimassa hyttysiä. Siinä teille ruokintapaikka – olkaa hyvä, hän kertoo.
Hilla muistelee syyskuista iltaa, jolloin tähtikirkas taivas heijastui Isojärven pintaan ja taivaalla loisti linnunrata.
Sellainen Tervamäki on omilleen. Kupla, jossa voi kuulla sudenkorentojen lentävän ja nähdä linnunradan kirkkaampana kuin koskaan.
