KUHMOISTEN OMAT varavaltuutetut Johanna Peltonen ja Mari Markkanen kuuluvat olevan sitä mieltä, että täällä Pirkanmaan itälaidalla eivät sosiaali- ja terveyspuolen asiat ole lainkaan niin hullusti kuin esimerkiksi hieman pienemmässä Kihniössä maakunnan pohjoisosissa. Itseasiassa moni asia on Kuhmoisissa paremmin kuin jopa kaupungissa, jossa ambulanssia voi joutua odottelemaan kysynnän vuoksi kauemmin kuin täällä. Ympärivuorokautinen ambulanssi onkin asia, jota Kuhmoisiin ei koskaan uskottu tulevan – eikä sen soisi missään tilanteessa poistuvan.
Pienellä paikkakunnalla saa hoitoa yhden oven takaa ja tutulta ihmiseltä, kun taas kaupungissa hoito on pirstaleisempaa ja alan palvelut hajotettu eri puolille kaupunkia. Iso asukasmäärä aiheuttaa sen, että esimerkiksi sosiaalipuolen tai hammashoidon palvelun piiriin on hankalampi päästä.
Palveluiden vieminen matkan päähän toki paitsi ärsyttää myös hankaloittaa käytännön elämää. Suuhygienistillä käynti Kangasalla ei onnistu ruokatunnilla, mutta käyttäjien kokemukset siellä olevasta hammashoidosta ovat hyvät. Yhden oven taktiikalla pyritään hoitamaan koko perheen purukalusto. Ja jos on mahdollista aikaa käyttää, hammaslääkärikäyntiin on helppo yhdistää reissu uimahalliin tai pyörähdys sikäläisille kirpputoreille – nauttia niistä palveluista, joita oma pitäjä ei tarjoa.
Kun Peltosta ja Markkasta kuuntelee, käy ilmi, että itseasiassa Pirha on valmis tarjoamaan kuhmoisilaisille enemmänkin palveluita, mutta käyttäjiä niille ei tunnu löytyvän. Esimerkiksi omaishoitajien vapaapäivien mahdollistamiseksi tarkoitettujen hoitopaikkojen käyttöastetta vahditaan tarkasti. Lapsiperheiden tukemiseksi tehtäisiin mielellään enemmänkin, mutta tarvetta sellaiselle ei tunnu olevan. Käyttämättömt palvelut viedään nopeasti pois, joten tarjottuun tukeen kannattaa tarttua hyvin matalalla kynnyksellä.
Toimivienkin palveluiden loittoneminen ihmisten arjesta ja pois omalta paikkakunnalta nostaa arvoon arvaamattomaan yhdistysten ja vapaaehtoisten tekemän työn sekä naapuruston muodostaman turvaverkon. Kunnan kokonaisviihtyvyyttä ja elinvoimaa silmällä pitäen se saattaa olla jopa merkittävämpi tekijä kuin vajaateholla pyörivä hammashoitola, jossa tekijät vaihtuvat usein.
Katja Sirviö







