TEKSTI KUHMOISTEN SANOMAT
Rauhaa jouluun -konsertti kutsuu tänä vuonna rauhoittumaan joulun odotukseen, kauniin, puhuttelevan ja herkän musiikin pariin Kuhmoisten kirkkoon.
Konsertin alkuperäisenä ideana oli saada ihmiset huomaamaan ja muistamaan joulun todellinen ja alkuperäinen sanoma. Kaikenlainen hössötys ja ylimääräinen kiire on peittänyt tämän sanoman. Sen vuoksi haluamme tämän konsertin myötä auttaa meitä kaikkia laskeutumaan joulun todellisen sanoman äärelle.
– Konserttimme on kiertänyt maakunnan eri seurakunnissa jo kymmenen vuoden ajan ja saanut aina hyvin positiivisen vastaanoton. Toivotamme kaikki sydämellisesti tervetulleeksi puhuttelevan, herkän ja kauniin musiikin pariin, artistit sanovat.
Rauhaa jouluun -konserttia tähdittää Jussi Keltakangas. Hänen lämminsointinen baritoninsa on hurmannut yleisöä sekä kirkoissa että konserttilavoilla sekä erilaisissa oopperaproduktioissa.
Sopraano Minja Vuorentausta sai muusikon paperit vuonna 2012 Nastolan Kaarisilta -oppilaitoksesta. Hän ei koskaan sano, että valmistui, koska hänen mielestään muusikko, varsinkaan laulaja, ei ole koskaan valmis. Lievästä kehitysvammastaan huolimatta Minja on sisukkaasti kehittänyt itseään muusikon uralla.
Toinen perustajajäsenistä, mezzosopraano Anita Vuorentausta, on myös suorittanut klassisen laulun tutkinnon. Hän on esiintynyt Lahden kaupunginteatterin oopperaproduktioissa, pitänyt monia konsertteja sekä esiintynyt monissa erilaisissa tapahtumissa ja konserteissa, erilaisten kokoonpanojen solistina. Anitan repertuaariin kuuluu myös tanssimusiikki erilaisten orkestereiden solistina.
Konsertin säestäjänä toimii pianisti Maarit Peltomaa.
Konsertissa kuullaan harvemmin kuultuja kauniita lauluja kuten Oi Betlehem sä pienoinen tai Hiljainen joululaulu sekä kaikille rakkaita tuttuja lauluja kuten Varpunen jouluaamuna ja Jouluhymni.
Rauhaa jouluun -konsertti Kuhmoisten kirkossa 8. joulukuuta.







