”Siis mä toivon et kesällä me voitas olla yks päivä, et oltas niinku keskiajalla. Et ei käytetä yhtään pädiä tai mitään.”
KUN MINISTERITASOLLA pohditaan, mikä olisi koululaisten kesälomalle sopiva aika, ensimmäistä koululaisen kesälomaansa aloittava esikoisemme miettii näköjään lomalle sopivaa aikakautta. Ja mikäs siinä! Kesäloma tarjoaa lapselle ainutlaatuisen aikaikkunan, jossa toiminnan rajoja eivät määritä lukujärjestys tai kalenterimerkinnät vaan mielikuvitus. Arkirutiinien rutistuksessa niin lapsen kuin aikuisen on helppo luovuttaa se vähä oikea vapaa-aikansa laitteelle, kun mitään elämää suurempaa ei kuitenkaan ehdi aloittaa ennen kuin se pitäisikin jo lopettaa.
Ylivoimaisesti eniten koululaisemme odottaa sitä, että hänen paras kaverinsa saapuisi kesällä luoksemme Kuhmoisiin. Visiitin ajankohtaa, saati kestoa ei ole vielä sovittu, mutta ohjelma on kyllä jo selvillä: jousipyssyjä, ritsoja, kiipeilyköysiä ja puumaja kymmenen metrin korkeuteen. Aikuisen korvaan suunnitelmat kuulostavat turhankin kunnianhimoisilta. ”Miten te edes saatte ne tarvikkeet sinne kymmenen metrin korkeuteen?” ihmettelen. Koululaisemme pyöräyttää silmiään: ”No tietysti sidotaan köyteen meidän puusta tekemä ankkurikoukku, joka me ammutaan jouskarilla sinne puuhun, ja sillä köydellä vedetään ne sinne.”
”Aha, no entäs…” tahdon jatkaa, mutten raaski, koska suunnitelmat ovat vähintään yhtä nostalgisia kuin epäuskottavia. Samanlaiset seikkailut omassakin sydämessäni polttelivat 90-luvulla eli silloin keskiajalla ennen tabletteja. Luulen näin olleen myös omien vanhempieni lapsuudessa, vaikka omat lapseni eivät tätä ehkä uskoisi. Heidän käsitystään kesästä 60-luvun Kuhmoisissa kuvannee seuraava anekdootti. Museossa he pysähtyivät kivikautista kaskenpolttoa esittelevän infografiikan äärelle ja totesivat: ”Tiedättekö, vaari on elänyt noita aikoja.”
Suomen koululaisten kesäloman historia ei yllä neoliittiselle kaudelle vaan alkaa vuonna 1866 säädetystä kansakouluasetuksesta. Kun oli koulua, niin oli lomaakin. Loman kesto määräytyi silloin paikallisemmin maatalouden tarpeiden mukaan. Oppivelvollisuuslaki vuonna 1921 toi mukanaan pitkän kolmen kuukauden kesäloman, mutta pitkiä olivat kouluviikotkin. Kuuden päivän viikoilla kouluvuoteen saatiin pitkästä kesälomasta huolimatta mahtumaan 200 koulupäivää. Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä kouluun vakiintui viisipäiväinen työviikko, ja pitempi viikonloppu söi sekä koulu- että lomapäivien määrää.
Alkoi koululaisten kesäloma tulevaisuudessa sitten kesäkuun alussa tai puolivälissä, niin annetaan lasten innostuksen ja ideoiden kasvaa aina koko loman kokoisiksi.
Kalle Nuuttila
