Ajankohtaista | Kunta | Nuoret | Tilaajille | Uutiset

Siisti kylä vielä vähän siistimmäksi

Nuorisovaltuusto tarjosi roskien kerääjille kumihanskoja ja roskapusseja sekä...
Nuorisovaltuusto tarjosi roskien kerääjille kumihanskoja ja roskapusseja sekä palkinnoksi mehua ja keksiä. Lisäksi pääsi pyöräyttämään onnenpyörää, ja joka pyöräytyksellä voitti palkintoja.

TEKSTI & KUVA KATJA SIRVIÖ

NUORISOVALTUUSTON JÄSENTEN Ella Sarkin, Henna Urpusen ja Emilia Pohjoisvirran roskasaalis jäi vaisuksi. Kolmikko epäili, että koululaiset ovat urakoineet oman osansa, sillä kylän ja yhtenäiskoulun välillä ei juuri ollut roskia.

Nuorisovaltuuston järjestämä roskienkeruukampanja maanantaina 18. toukokuuta sai Mira Teivaanmäen ja Reetta Unnaslahden mukaan väkeä hyvin liikkeelle.

– Mutta roskia tuli vain pari säkkiä, eli ilmeisesti meillä ei roskata. Ehkä ihmiset osaavat täällä arvostaa siisteyttä jo valmiiksi, kaksikko pohti. Siistin kyläkuvan lisäksi tempauksen onnistumista mittasi se, että se sai liikkeelle aikuisia perheen pienimipien kanssa.

– Roskien keruu voi olla kivaa yhteistä tekemistä. Ehkä jäi myös mieleen, että on hyvä huomioida, mihin roskat kuuluvat, Teivaanmäki totesi.

    KategoriatAjankohtaistaKuntaNuoretTilaajilleUutiset

    Kommentoi

    Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.