Koulukeskuksella järjestettiin viime lauantaina jo toista kertaa Lasten Leijonahiihto, jonka tavoitteena on kannustaa lapsia hiihtämään.
Liikuntatoimi oli käynyt ajamassa koululle ladut, sekä järjestänyt niiden viereen tulipaikan polttopuineen makkaran paistoa varten.
Leikkimielinen hiihtokilpailu alkoi puolen päivän aikaan sadan metrin suoralla, jonka hiihtivät kaikista pienimmät lapset. Paikalle oli myös tehty pidempiä latuja vaativampiin suorituksiin, ja lopuksi pidettiin yhteinen 100 metrin sprinttilähtö, johon myös aikuiset saivat osallistua.
Suorituksista ei otettu aikaa, vaan kisan päätteeksi kaikki osallistujat saivat kaulaansa leijonamitalin.

Leijonahiihtoon odotettiin muutamaa kymmentä ihmistä, mutta koska päällekkäisiä tapahtumia oli sekä Haukkasalossa, Kissakulmalla että Puukoisissa, jäi osallistujamäärä melko vähäiseksi.
Hallintosihteeri Arja Wirzenius on kuitenkin tyytyväinen, että vastaavia tapahtumia ylipäänsä järjestetään. Hän ei myöskään usko tapahtumien kilpailleen liikaa keskenään, sillä kylät ovat kaukana toisistaan.

Lue lisää hiihtotapahtumista viikon 9 Kuhmoisten Sanomista. Irtonumeron voit ostaa täältä.








