Uutiset

Kerrankin syytä iloita viivästyksistä

Ikäihmiset tuovat kuntaan rahaa kiitos vanhentuneen valtionosuusjärjestelmän.
Ikäihmiset tuovat kuntaan rahaa kiitos vanhentuneen valtionosuusjärjestelmän.

Valtiovarainministeriö tiedotti viime tiistaina, että valtionosuusuudistus siirtyy vuodella eteenpäin. Asiasta uutisoineen Kuntalehden mukaan uutinen ei tullut yllätyksenä, sillä uudistuksen eteneminen on takunnut pitkin matkaa. Uudistuksen voidaan odottaa astuvan voimaan vuonna 2027. 

Kunnat odottelivat tietoja ja laskelmia uudistuksesta jo elokuussa. Lausuntakierroksen piti alkaa lokakuussa. 

Kuhmoinen hyötyy valtionosuusuudistuksen lykkääntymisestä, sillä sote-tasauksia jaettaessa Kuhmoinen on saamapuolella. 

– Uudistuksen lykkääntyminen on Kuhmoisten kunnalle hyvä asia. Sen myötä kunnan talous on turvattu vuoden 2026 loppuun asti, sillä nykyinen valtionosuusjärjestelmä kohtelee meitä hyvin, kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen toteaa. 

Nykyinen valtionosuusjärjestelmä ei huomioi sitä, että vuoden 2023 alusta alkaen kuntien ei ole itse tarvinnut rahoittaa sosiaali- ja terveyspalveluita.  Kuhmoisten kaltaiset vanhusvoittoiset kunnat kuten Luhanka ja Sysmä hyötyvät järjestelmän ikä- ja sairastavuuskertoimista. 

– Olemme väestörakenteeltamme mannersuomen iäkkäimpiä kuntia, ja tällä on vaikutusta myös valtionosuuksiin, kunnan hallintojohtaja Sanna Luukkanen sanoo. 

Nykyisen valtionosuusjärjestelmän rakenteessa niin sanottu sote-erien osuuden vaikutus on vuodelle 2025 1 767 miljoonaa euroa. Vuonna 2025 Kuhmoisten kunnan valtionosuudet ovat yhteensä 2 572 miljoona euroa.

Mitä tiedetään tulevasta valtionosuusjärjestelmästä ja miten sen odotetaan vaikuttavan tuulivoimaloiden kiinteistöverotukseen. Voit lukea artikkelin kokonaisuudessaan viikon 44 Kuhmoisten Sanomista. Näköislehden irtonumeron voit ostaa Lehtiluukusta.

KategoriaUutiset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.