LAPSI KATSELEE hämmästyneenä ympärilleen. Äidin sylistä tietenkin, ujo kun on. Outoja setiä, tätejä ja lapsia kaikkialla. Tuoliriveiltä erottuu sentään muutama tutumpi kasvo. Tilaisuus on alkamassa.
Äiti kertoi etukäteen, että suuntana olisi Päijälän rukoushuone. Ihmeellisen näköinen paikka. Seinällä on iso kuva jostain valkopukuisesta miehestä ja hänen ympärillään olevista miehistä. Poika katsoo ihmeissään kuvaa, ristiä ja soitinta, josta joku tapailee säveliä. Äidillä on täällä paljon tuttuja, jotka poikkeilevat kyselemässä kuulumisia. Joku kysäisee pikkupojalta, että kenen poikia sinä olet. Hän iskee arkaan paikkaan. Poika kun ei itsekään tiedä isänsä nimeä.
Tilaisuus näyttää alkavan. Joku mies menee puhujan paikalle. Äiti kuiskaa pojalle, että mies on Etvi, siis Edvin Lahti. Poika arvaa, että kuvassa oleva valkopukuinen mies on Jeesus. Edvin lausuu avaussanat ja rukouksen, minkä jälkeen soittimen takaa alkaa kuulua kaunista soittoa ja laulua. Poika istuu tyytyväisenä äitinsä sylissä. Väsyttääkin hieman, mutta nyt ei ole aikaa nukkumiseen.
Äiti on kotona puhunut Jeesuksesta. Radiosta on kuunneltu aamu- ja iltahartaudet sekä sunnuntaisin jumalanpalvelus. Silloin pitää olla hiljaa ja kuunnella. Poika ei kaikkea ymmärrä, mutta pitää Jeesusta itsestään selvänä henkilönä, joka on joskus elänyt. Hän tietää myös, että Jeesus elää edelleen, mutta on nyt taivaassa.
Tilaisuuden päätyttyä äiti ja poika lähtevät kotiin. Kotona poika laittelee tuoleja ja pöytiä siten kuin ajatteli rukoushuoneella olleen. Hän yrittää puhua ja laulaa nyt itse. Poika on iloinen ja onnellinen.
Kertomuksen poika olen minä, yli 60 vuotta sitten. Mietin miten tärkeätä olisi, että tämänkin päivän lapset pääsisivät kirkkoon ja hengellisiin tilaisuuksiin. Vanhempana on vaikea tulla uskoon, vai onko?
Timo J. Leppänen
