TEKSTI & KUVAT MIKKO SEES
VIELÄ MUUTAMA viikko sitten naapuruston lapset keinuivat Kuhmoisten kunnan omistamalla puistoalueella, joka rajautuu Myllykujan, Väinöntien ja Toritien väliselle alueelle. Nurmialueella sijainnut keinu määrättiin purettavaksi, ja jäljelle jäi kymmeniä senttejä syviä kuoppia.
Kunnan tekninen toimi täytti kuopat viime viikolla saatuaan asiasta palautetta. Asukkaiden toive on puistoalueen kunnostaminen lasten leikkipaikaksi. Keväällä 2025 tekninen toimisto linjasi vastauksessaan palautteeseen, että kehittäminen kohdistuu keskustan Puuhapuistoon ja muiden nykyisten leikkipaikkojen ylläpitoon.
Läheisissä taloissa asuvat lapsiperheet kertovat olevansa pettyneitä päätökseen. He toivovat puistoalueelle ainakin uutta keinua. Nyt käytöstä poistettu keinu oli valmistettu vanhoista puhelinpylväistä.

— Julkisten alueiden keinujen on oltava standardin SFS-EN 1176 mukaisia ja keinuissa on oltava tyyppikilpi, josta käy ilmi tuotteen tiedot. Kuhmoisten kunnan on huolehdittava, että keinu on turvallinen ja riskit on arvioitu. Keinun edestakaisen liikkeen vuoksi sen etu- ja takapuolella on oltava turva-alusta. Näitä kaikkia turvallisuusominaisuuksia keinusta ei löytynyt, päätöstä perustelee tekninen johtaja Virve Toukola.
Päätöstä uuden keinun rakentamisesta Myllykujalle ei ole.







