Virpi Hämeen-Anttilan kirjoista voi löytää maininnan Kuhmoisista, mutta ei Padasjoesta

TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ

Kuhmoinen mainittu jälleen – tällä kertaa kaunokirjallisuudessa. Kirjailija Virpi Hämeen-Anttilan Synnyinmaa-kirjasarja sijoittuu Hämeeseen, tarkkaan ottaen Tamminjoelle, ja naapuripitäjätkin tulevat mainituksi. Rautajärvelle menee eräs kirjan henkilöistä miniäksi.

Mutta mikä ihme on Tamminjoki?

– En uskaltanut nimetä Padasjokea Padasjoeksi. En halunnut, että ihmiset ajattelevat sen olevan yksi yhteen kirjojen kanssa. Olen uusinut seudun topografiaa ja kirjoittanut vain muutamia faktoja siitä seudusta, Hämeen-Anttila kertoi vieraillessaan Kuhmoisten kirjastossa maanantaina 9. päivä helmikuuta.

Padasjoki esiintyy Hämeen-Anttilan kirjoissa siksi, että kirjailija on perheineen viettänyt siellä kesiä jo parinkymmenen vuoden ajan.

– Vuokrasimme mökkiä ensin viikoksi, sitten kahdeksi ja nyt olemme siellä jo kuusi viikkoa kesästä – tai he ovat, jota haluavat. Minä istun siellä kuin maljakotilo kalliolla, Hämeen-Anttila sanoi ja kaivoi muistinsa syövereistä vertauksen, jonka luki lapsena kirjasta.

– Sinne jäimme. Mökillä ollessa tuntuu, että paikka on paratiisi. Jonkinlainen sielunmaisema. Paikka on kivikkoinen, mutta kivetkin ovat kauniita ja ihania, kuin veistoksia metsässä. Järviä on siellä täällä.

Padasjoki ei ollut itsestään selvä valinta mökkipaikkakunnaksi. Kuhmoisista ei vain sattunut löytymään sopivaa. eikä Kuhmalahdelta, jossa Hämeen-Anttilan appivanhemmilla oli mökki.

Pienestä on ollut kiinni, ettei Kuhmoinen päätynyt pääpaikaksi Hämeen-Anttilan historialliseen romaanisarjaan, kuten Padasjoki siis teki.

Synnyinmaa-sarjan ensimmäinen osa Sarastus ilmestyi vuonna 2003. Sen jälkeen sarja on jatkunut vuosittain. Hämeen-Anttilan aiemmin ilmestynyt, jo 2014 alkanut Björk-sarja sijoittuu 1920-luvulle ja pysyy siellä. Kirjailija halusi kertoa kuitenkin maaseudusta ja Suomen muutoksesta 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.

– Muutokset olivat suuria teollistumisessa, maataloudessa, politiikassa, yhteiskunnassa koulutuksessa – ihmiset oppivat lukemaan. Sarjan toinen kirja (Myöhäinen kevät) kertoo nälkävuosista, Hämeen-Anttila sanoi ja muisteli, kuinka raskasta kyseisen kirjan kirjoittaminen synkän aineiston vuoksi oli.

– Mutta siitä alkoi nousu, ja oli opittukin yhtä ja toista, kirjailija sanoi ja toivoi, että nuoretkin lukijat tarttuisivat hänen kirjoihinsa – juuri oppiakseen.

– Historiatietoisuus alkaa kadota. Google ei katso kovin kauas historiaan. Meiltä katoaa tunne siitä, mistä olemme tulleet. Olemme kulkeneet pitkän matkan, eivätkä asiat ole itsestään selviä vaan monen sukupolven uurastuksen, keksintöjen sinnikkyyden ja rohkeuden tuloksia. Voisimme olla enemmän ylpeitä itsestämme ja esivanhemmistamme, Hämeen-Anttila totesi.

– Tuntuu vähän ylevältä tarkoitukselta romaanin aiheena, mutta on tärkeää tuntea juurensa.

Hämeen-Anttila on tuottelias kirjailija. Hänen ensimmäinen julkaisunsa Suden vuosi ilmestyi vuonna 2003, ja sen jälkeen erilaisia julkaisuja yksin ja yhdessä muiden kanssa on tullut yksi, kaksi, jopa kolme vuodessa.

– Aloitin myöhään, mutta olen pitänyt kiirettä. Yritän kai runnoa koko elämän tuotannon kasaan.

Kaunokirjallisten romaanien kirjoittaminen ei ollut Hämeen-Anttilalle itsestään selvää. Tutkijana ja opettajana hän piti itseään tietokirjailijana – hallitsi sen keräämisen, sulattelun ja yhdistelyn.

– Mutta se ei tyydyttänyt minua. Toinen puoli minusta halusi kertoa tarinoita, Hämeen-Anttila sanoi.

Hyvää palautetta kirjoitetusta tarinasta tuli aivan uran alkuvaiheessa, kun Hämeen-Anttila osallistui kirjoituskilpailuun, ja voitti sen. Palkinnoksi hän sai ”jumalattoman kalliit” oopperaliput ja väliajan samppanjatarjoilun.

– Ajattelin, että ainakin oopperalippuja ja samppanjaa saa, kun kirjoittaa. Sain rohkaisua voitosta. En ole koskaan käynyt kirjoittajakouluja vaan olen itseoppinut. Kirjoitin paljon pöytälaatikkoon.

Miehensä Jaakko Hämeen-Anttilan rohkaisemana Virpi lähetti ensimmäisensä käsikirjoituksen kahdelle kustantajalle. Molemmat tarjosivat sopimusta.

Mutta se ei tyydyttänyt minua. Toinen puoli minusta halusi kertoa tarinoita.

Virpi Hämeen-Anttila

Taito kerätä, käsitellä ja koota tietoa on noussut arvoon arvaamattomaan historiallisia romaaneja kirjoittaessa. Hämeen-Anttila tekee kirjoihinsa paljon taustatyötä, sillä hän ei halua niiden näyttävän siltä, että modernit ihmiset olisi vain sijoitettu historiallisiin kulisseihin. Hän haluaa niiden ajattelevan, kuten tuona aikana ajateltiin.

Tuon ajan arkistot ja tietokirjat ovat kovassa käytössä, ja jos jossain on historiallinen näyttely esimerkiksi viime vuosisatojen pukineista, on Hämeen-Anttila takuulla paikalla.

– Taustatyön tekeminen on hauskaa, mutta vie aikaa. Kerään kaiken materiaalin ja kehittelen juonta, ja kun olen varma siitä, että tiedän kylliksi, alan kirjoittamaan. Siinä kohtaa minulla on tarkka runko.

Hämeen-Anttila kuvasi itseään säntilliseksi kirjoittajaksi. Kun teksti vetää, kuten hän itse sanoi, hän varaa aamut kirjoittamiselle. Päivällä hän käy kävelyllä ja kirjoittaa lisää.

– Paitsi, jos olen jossain puhumassa, kuten tänään, niin en kirjoita. Silloin tulee vapaapäivä kirjoittamiselle.

Artikkelia muokattu 13. helmikuuta klo 9.30. Muutettu oikeaksi ilmaisu ”maljakotilo kalliolla”.