TEKSTI & KUVA KATJA SIRVIÖ
KUHMOISISSA ON viime syksystä lähtien toiminut nepsy-tiimi (neuropsykiatrisen tuen ja kuntoutuksen tiimi). Tiimissä mukana ovat nepsy-valmentajiksi Tampereen kesäyliopistossa kouluttautuneet Pia Elokannas ja Tea Savio sekä henkilökuntaa päiväkodilta, koulupsykologi, erityisopettajia ja kouluvalmentaja.
– Tämän vuoden tavoitteena on lisätä nepsy-tietoisuutta. Tarkoituksena on lisätä koulutusta päiväkodin ja koulun henkilökunnalle, ehkä jatkossa huoltajillekin, tapaamme fyysisesti ja suunnittelemme tiimin toimintaa, Savio kertoo.
– Viime syksyn kotiväen illan kouluttaja kertoi nepsy-asioista sekä pienempien että isompien koululaisten vanhemmille. Sama kouluttaja oli erikseen kouluttamassa myös koulun ja päiväkodin henkilöstöä. Näitä koulutuksia oli mahdollistamassa se, että saimme varoja Ester Uotilan rahastosta. Samalla pystyimme hankkimaan koululle ja päiväkodille erilaisia välineitä, jotka auttavat lapsia esimerkiksi keskittymisessä, vireystason säätelyssä ja aistikuorman tasaamisessa. On hienoa, että Kuhmoisten kunta panostaa tähän asiaan, Elokannas kertoo.
Tiimin ansiota on myös Kuhmoisten kirjastolle tullut nepsy-apuvälineiden lainaamo. Tämä lainaamo mahdollistui myös Ester Uotilan rahastosta.
– Välineet ovat aika kalliita, eikä koskaan voi etukäteen tietää, mikä kenellekin sopii. Nyt välineitä on mahdollisuus kokeilla ennen hankintaa, Elokannas sanoo.
Kun saa tietoa ja asioille selityksen, niin putoavat pois taakka ja syyllisyys.
Tea Savio
NEPSY-HAASTEILLA viitataan neuropsykiatrisiin haasteisiin, jotka tarkoittavat aivotoiminnan rakenteellista tai toiminnallisesta poikkeavuudesta johtuvia erityispiirteitä kuten ADHD:ta, autismikirjoa tai Touretten oireyhtymää. Mielenterveyden keskusliiton mukaan nepsy-piirteet ovat tavallisia ja niitä on 5-10 prosentilla lapsista.
Vaikka mediassa paljon nepsy-piirteistä puhutaankin, on oikean ja tutkitun tiedon levittäminen Savion ja Elokannaksen mukaan tärkeää. Sillä tavalla voi lieventää esimerkiksi nepsy-lasten vanhempien huolta ja itsesyytöksiä.
– Tiedän omasta kokemuksesta, että arki kotona voi olla todella epätoivoista. Vaikka vanhempana tekisit mitä, niin kaikki tuntuu mättävän. Sitten alkaa miettiä, että miksi en osaa ja olenko todella näin huono vanhempi. Kun saa tietoa ja asioille selityksen, niin putoavat pois taakka ja syyllisyys, Savio kertoo.
Hänellä ja Elokannaksella on useita esimerkkejä siitä, kuinka nepsy-oireilua voi olla vaikea havaita. Lapsi tai nuori voi kuormittua asioista, jotka eivät kotona ilmene.
– Valot, äänet, ihmisten määrä, aisteihin liittyvät asiat. Kun päiväkodissa nostetaan asia esille, vanhemmat eivät välttämättä ole siitä lainkaan tietoisia. Koti voi olla jo valmiiksi aistiystävällinen, ja oireilu näkyy toisenlaisessa ympäristössä, Elokannas kuvailee.
Tai toisin päin. Lapsi pinnistelee päivän koulussa ja kotiin tullessa tilanne purkautuu.
– Hän itkee, huutaa, mikään ei suju, eikä läksyjen teosta ole puhettakaan. Kun tämä otetaan koulussa puheeksi, niin siellä sama lapsi onkin kiltti ja hiljainen ja tekee kaiken ongelmitta. Pahimmassa tapauksessa koulusta kehotetaan vain tsemppaamaan kotona, vaikka siellä on aina täysi kaaos, Savio jatkaa.
Hän ja Elokannas kehottavat luottamaan vanhemman vaistoon. Aina kun herää huoli tai havaitsee, että arjessa on jotain outoa, on syytä pyytää apua. Nepsy-oireilun voi huomata jo vauva-aikana.
Toisen haasteet ovat todellisia. Kyse ei ole pompottelusta, eikä auktoriteettiaseman hakemisesta.
Tea Savio
ISO OSA ihmisistä voi havaita itsessään jonkinlaisia nepsy-oireita. Jos niiden kanssa pärjää arjessa ja on saanut apua esimerkiksi listojen kirjoittamisesta, niin todennäköisesti pärjää jatkossakin. Mutta jos nepsy-haasteet vaikuttavat toiminnanohjaukseen niin, että kouluun lähteminen on vaikeaa, tavarat unohtuvat tai yksi kiinnostava asia vie huomion kaikelta muulta, on nepsy-valmennuksesta todennäköisesti apua.
Valmennuksen tavoitteena ei ole pakottaa nepsy-oireista kärsivää yhteiskunnan vaatimuksiin vaan tarjota keinoja niistä selviämiseen.
– Minä olen sitä mieltä, että koulussakin pitää pystyä sopeutumaan nepsy-oppilaan tilanteeseen. Jos hän hyötyy sitä, että hän saa istua oppitunnit kuulokkeet korvilla ja huppu päässä, niin hän saa sen tehdä. Jos ei saa, niin seuraavaksi nuori jättää tulematta kouluun, Savio sanoo ja vertaa tilannetta näkökykyyn:
– Ei meillä sanota silmälaseja käyttävällekään, että kyllä sinun pitää nähdä sieltä takarivistä ilman laseja, kun muutkin näkevät.
Päiväkodissa muokataan Elokannaksen mukaan ympäristöä enemmän sellaiseksi, että lapsen on helpompi toimia. Siirtymätilanteissa lapsi voidaan ohjata sisälle riisuutumaan ennen muuta ryhmää, valaistusta voidaan himmentää ja ottaa avuksi kuulosuojaimet.
– Aikuisen tulee suhtautua tähän kaikkeen ymmärtävästi. Jos sukka tuntuu huonolta, niin se laitetaan uudestaan. Voi olla, että se menee jalkaan takaisin ihan samalla tavalla, mutta lapsi kokee, että hänen asiansa on nähty, Elokannas sanoo.
– Meidän pitää ymmärtää, että toisen haasteet ovat todellisia. Kyse ei ole pompottelusta, eikä auktoriteettiaseman hakemisesta, Savio sanoo.
Nepsy-piirteiset ihmiset saavat muita enemmän negatiivista palautetta. Savion mukaan se voi näkyä esimerkiksi koulussa annettavista wilma-merkinnöistä.
– Se lisääntyy, mihin kiinnitetään huomiota. Kun palaute lapselle tai nuorelle on jatkuvasti negatiivista, hän alkaa uskoa siihen itsekin. Se, että kehotetaan häntä koko ajan keskittymään paremmin, ei johda mihinkään, Savio toteaa.
– Sen sijaan voisi kysyä, että mikä auttaisi sinua keskittymään. Nuorelta tulee todennäköisesti joku ratkaisu, Elokannas jatkaa.
Lisäksi nepsy-haasteista kärsivät tulevat kehityksessä noin kolme vuotta muita jäljessä. Ero näkyy väistämättä tunne- ja sosiaalisissa taidoissa.
