TEKSTI & KUVAT SANNA KANTOLA
KUHMOISTEN KIRJASTON kevään viimeinen kirjailijavierailu tarjosi ikkunan omalaatuisen Laukku-Leenan elämään ja sieluun. Toimittaja-kirjailija Päivi Ketolainen kertoi teoksestaan Laukku-Leena – naiskulkurin tarina ja sen keskeisestä hahmosta, Leena Kiviharjusta kirjastolla toukokuussa. Tilaisuus keräsi kirjaston galleriaan runsaasti yleisöä. Yleisö myös keskusteli vilkkaasti kirjailijan kanssa.
Ketolaisen omakustanteena vuonna 2024 julkaisema tietokirja on pitkään ollut yksi Keski- ja Lastukirjastojen varatuimmista kirjoista. Kun teos noin vuosi sitten tuotiin markkinoille äänikirjana, se ampaisi kuunnelluimpien tietokirjojen listan kärkeen. Ketolainen muokkasi kirjansa Leena Kiviharjun (1948-2021) päiväkirjamerkintöjen pohjalta.
KIVIHARJU TUNNETTIIN Laukku-Leenana, joka kulki ympäri Suomea asunnottomana. Hän liikkui erityisesti Hämeen ja Keski-Suomen alueilla. Reissunsa Laukku-Leena teki kävellen tai liftaten, kuljettaen mukanaan kymmeniä laukkuja ja kasseja.
Kulkurielämä alkoi keski-iässä. Äitinsä menehtymisen ja riitaisan perinnöjaon jälkeen Kiviharju suuntasi aluksi ulkomaille ja matkusteli siellä tämän vuosituhannen alkuvuosina. Käytettyään äidinperintönsä, hän palasi Suomeen ja aloitti kotimaan kiertolaiselämän vuonna 2002, 54-vuotiaana.
Laukku-Leenan päiväkirjat päätyivät Ketolaisen haltuun sattumalta.
– Leena oli jossain vaiheessa jumiutunut Jämsän Kuorevedelle ja oleskeli siellä noin kaksi vuotta. Koska Leena eli ulkona, talven aikana osa hänen laukuistaan jäätyi kiinni maahan. Naisen päästyä taas liikkelle laukut jäivät paikkakunnalle, Ketolainen muistelee.
Muuan paikallinen kauppias pelasti laukut keväällä, kun maa oli sulanut. Kauppias säilytti laukkuja pakettiautossaan. Myöhemmin hän pyysi eräitä tuttaviaan tyhjentämään autoa.
YKSI PAKETTIAUTOA tyhjentäneistä tuttavista oli Ketolaisen aviomies. Hän kertoi vaimolleen, että autoon sullotuista kasseista oli löytynyt 13 hyvin huolellisesti muovipusseihin käärittyä, siistillä käsialalla kirjoitettua päiväkirjaa. Ketolainen pyysi miestään tuomaan kirjat heille kotiin säilytykseen.
– Ajattelin, että ne voitaisiin jotenkin Leenalle toimittaa. Kun hän sitten syksyllä 2021 kuoli, uskalsin viimein vilkaista päiväkirjojen sisältöä, koska omistaja ei niitä enää tarvinnut.
Päiväkirjoista paljastui säätä koskevien arkipäiväisten havaintojen lisäksi esseetyyppisiä tekstejä ja arvioita kirjoista, joita Laukku-Leena oli lukenut.
– Vaikka säämerkintöjen lukeminen oli välillä puuduttavaa, löytyi tekstin joukosta myös filosofisia helmiä. Leena oli valmistunut ylioppilaaksi, osasi useita kieliä ja oli opiskellut jonkin aikaa oikeustiedettäkin, Ketolainen kertoo.
Vaellusvuosinaan Laukku-Leena seurasi politiikkaa, kuunteli uutiset patteriradiosta, tutki kaupoissa lehtien lööpit ja kommentoi maailman tapahtumia päiväkirjoissaan. Laukuissaan kulkurinainen kuljetti myös maailmankirjallisuuden teoksia, kuten Dantea, Tolstoita ja Raamattua.
Kuorin Leenan persoonaa kuin sipulia. Aina paljastui jotain uutta, samalla kuitenkin eräänlainen mysteeri hänen ympärillään säilyi.
Päivi Ketolainen
SYYTÄ NAISEN elämäntapavalintaan ei tiedetä. Ketolainen ei löytänyt päiväkirjoista vastausta siihen, miksi opettajaperheeseen syntynyt, koulutettu nainen päätyi keski-iässä kiertelemään Suomea, yöpymään ulkona parkkialueiden liepeillä ja elättämään itsensä keräämällä pulloja.
– Kuorin Leenan persoonaa kuin sipulia. Aina paljastui jotain uutta, samalla kuitenkin eräänlainen mysteeri hänen ympärillään säilyi, Ketolainen toteaa.
Asunnottomuus oli kulkurinaisen oma valinta. Viranomaiset yrittivät useampaan kertaan tarjota hänelle majoitusta, mutta itsepäinen nainen kieltäytyi toistuvasti. Jos Laukku-Leena asettui johonkin tarjottuun paikkaan, hän lopulta kuitenkin häipyi sieltä.
– Viimeisessä asunnossaan Sysmässä hänellä oli vain kassiröykkiö yhdessä nurkassa ja retkipaja lattialla, mitään huonekaluja asunnosta ei löytynyt.
Päiväkirjamerkintänsä Laukku-Leena kirjoitti lyijy-tai kuulakärkikynällä.
– Lyijykynä toimii paremmin pakkasessa ulkona, pressun alla, Ketolainen kommentoi kirjoitusvälineen valintaa.
KIRJAILIJA ON sitä mieltä, että Laukku-Leena olisi halunnut kirjoittaa muistelmateoksen elämästään, mutta kulkurilla ei ollut siihen resursseja ja lopulta myös aika loppui kesken.
– Kirjoittaminen jäi minun tehtäväkseni. Leenan elämä kulkurina oli varmasti raskasta, mutta materiaalia läpi kahlatessani minua jopa ärsytti se, että hän ei ottanut apua vastaa, vaikka sitä hänelle tarjottiin, Ketolainen kertoo.
– Leena oli myös katkera kaikesta ja kaikille. Kirjani on kuitenkin jonkinlainen kunnianosoitus hänen elämälleen.
Kuhmoisissakin Laukku-Leenan oli nähty liikkuvan läpikulkumatkoilla. Kirjailijavierailun yleisö kertoi havainnoista Länkipohjantien risteyksessä, Tampereen tiellä ja Padasjoen suuntaan kulkevalla reitillä.
Ketolaisen kirjastovierailu antoi kuulijoille paitsi katsauksen kirjan syntyprosessiin, myös pysäyttävän muistutuksen siitä, kuinka monenlaisia elämäntarinoita maailma meille tarjoaa.
