Ajankohtaista | Maatalous | Media | Tilaajille | Uutiset | Vapaa-aika

Kuhmari kysyy: Mitä on luvassa Lomittajat-sarjan toisella kaudella, Anne Ahola?

Anne Ahola kertoo saaneensa Lomittajat-tv-sarjasta paljon kiitosta. Hän...
Anne Ahola kertoo saaneensa Lomittajat-tv-sarjasta paljon kiitosta. Hän tietää ainakin yhden tytön lähteneen opiskelemaan alaa juuri tv-ohjelman innostamana.

KYSYMYKSET KATJA SIRVIÖ

LOMITTAJAT TV-SARJAN toinen tuotantokausi alkaa elokuun lopussa. Kuhmoislainen Anne Ahola on jälleen mukana.

Minkälaiset muistot sinulle jäi Lomittajat-tv-sarjan ensimmäisen tuotantokauden tekemisestä?
– Mukavat muistot. Sarjaa oli tekemässä oikein miellyttävä porukka. Yllättävää oli, kuinka älyttömästi materiaalia tarvitaan yhden sarjan tekemiseen.
– Jouduin kuvaamaan materiaalia myös itse. Opetellahan sitä tarvitsi, ja ensimmäisistä videoista sainkin palautetta, että kuvaamiseen saisi tulla pientä tarkkutta. Videoissa näkyi pelkkiä päitä ja jalkoja. Haasteellista se oli, mutta kyllä siinä treenaantui, kun tarpeeksi teki.
– Alkuun jännitti kyllä. Kun piti esitellä itsensä kameralle, sanoin kolmesti, että olen Anne Kuhmoisista ja 47 vuotta vanha, vaikka olen 57. Veikkoa oli käsketty olemaan hiljaa, ja hän huitoi taustalla yrittäessään sanoa, että älä valehtele. Mistähän helkustista sekin tuli. Nauroin viisi minuuttia itsekseni ennen kuin sain itseni kasattua.
– Kuvaajat eivät häirinneet työtäni mitenkään. He juoksivat perässäni ja kuvasivat. Kaikki haastattelut tehtiin töiden ulkopuolella meidän rannassamme tai navetan ulkopuolella.

Miten alun alkaenkaan päädyit mukaan sarjaan?
– Olen maatalouslomittajat ry:n puheenjohtaja, joten nainen i-tv:ltä soitti minulle, kun sarjaa suunniteltiin. Puhelun aikana hän kysyi, kiinnostaisiko minua osallistua sarjan tekoon. Totta kai olen aina käytettävissä, jos meidän ammattiamme jotenkin tuodaan esiin. Sen jälkeen piti tehdä monta videon pätkää itsestä, joiden perusteella tuotantoyhtiö päätti, että pystynkö esiintymään kameran edessä ja kelpaaanko mukaan.

Tiesitkö siihen ryhtyessäsi, että eläintenhoidon ohella sarjassa päädytään puhumaan paljon myös henkilökohtaisista ja kipeistäkin asioista?
– En tiennyt, eikä niistä olisi ollut pakko puhua. Minulta kysyttiin, että saako tämä tämä näkyä ohjelmassa. Antaa tulla vain minun puolestani. Jos se vähänkin auttaa jotakuta, joka painii samojen asioiden kanssa, niin se on hyvä.
(Ensimmäisen tuotantokauden kolmannessa jaksossa Ahola kertoo lapsettomuushoidoista, joista ei ikinä ollut hänelle apua.)

Kuhmoisten Sanomat kuvasi Anne Aholan hänen kotonaan leivontapuuhissa vuonna 2023. Lomittajat-sarjan toiselle tuotantokaudelle Ahola päätyi jatkamaan Ylen pyynnöstä.

Sarjaa on kehuttu paljon jopa yleensä niin ilkeämielisisllä keskustelupalstoilla. Minkälaista palautetta olet itse saanut?
– Olen saanut pelkästään positiivista palautetta. Muut lomittajat toivoivat, että sarjassa näkyisi muitakin eläimiä, ja se korjattiin tälle toiselle tuotantokaudelle. Myös talvikautta on toivottu näytettävän, mutta sitä ei saatu tälle tulevallekaan tuotantokaudelle. Ihmiset ovat tulleet kiittelemään ja itku kurkussa kertomaan, kuinka hieno on ollut katsella sarjaa.

Koska sait kuulla, että sarjasta tulee toinen tuotantokausi?
– Vuoden 2025 tammikuussa, sarja kuvattiin viime kesänä. Ajatuksena oli, että toiselle tuotantokaudelle saataisiin uudet lomittajat, mutta Yleltä oli toivottu, että minä jatkaisin mukana. Tällä tuotantokaudella käyn neljällä eri tilalla, ja lehmätilojen lisäksi käyn tiloilla, joissa on lampaita, ylämaankarjaa ja vuohia.
– Sarjassa esiintyy pelkkää A-ryhmää, sillä muut lomittajat ovat ensimmäiseltä kaudelta tuttu Aki ja uusina kasvoina Anna-Maija Juupajoelta sekä Anne Jalasjärveltä. He käyvät myös sonnipaikassa sekä emakko- ja lihasikalassa. Siinä ollaan aika lailla asian äärellä nyt, kun sikaruttoa esiintyy meilläkin. Ruoan tuotanto on tärkeää, ja aika helposti se voi lakata tyystin. Sianlihasta tulee pulaa, ja varmasti viljastakin tulee, kun sikaruttoalueelta sitä ei voi eteen päin myydä. Ruoan tuotannon varjelemiseen pitäisi satsata enemmän.

Mitä tällä toisella tuotantokaudella on luvassa?
– Halusin, että vasikoiden sarvien nupoutus näytetään ehdottomasti. Ihmisillä on harhaluuloja nupoutukseen liittyen, ja ennen sarvia poltettiinkin raakana vasikoiden huutaessa. Nykyään paikalle tulee eläinlääkäri, joka rauhoittaa ja puuduttaa vasikan.
– Lisäksi sarjassa näytetään, miksi jouduin lähtemään ambulanssilla Taysiin. Minua pisti ampiainen päähän, ja herkistyin niin, että muuta vaihtoehtoa ei ollut. Koskaan aikaisemmin ei näin ole käynyt. Nyt kuljen EpiPenin kanssa.

Maija-lehmä nähdään myös Lomittajat-sarjan toisella tuotantokaudella.

Oletko kuullut, että Lomittajat-tv-sarja olisi lisännyt kiinnostusta alaa kohtaan tai muuttanut ihmisten käsityksiä maatilojen arjesta?
– Monelle tuli yllätyksenä, että käymme töissä kaksi kertaa päivässä. Yksi kaveri kertoi, että sukulaiset eivät koskaan kyselleet hänen työstään, mutta sarjan myötä heitä alkoi kiinnostaa, että ajaako ystäväkin traktoria ja tekeekö samoja asioita kuin telkkarissa. Yhden nuoren tytön tiedän, joka lähti opiskelemaan alaa. Toivottavasti heitä on enemmän, sillä 5-10 vuoden sisällä puolet lomittajista jää eläkkeelle.
– Ensimmäisellä kaudella kerroinkin, että maataloustuottaja ei saa itse päättää, minkä verran saa myymästään tuotteesta rahaa. Kaikki muut saavat, mutta maatalousyrittäjälle sanotaan, että tämän verran saat – ota tai jätä. Pakko on ottaa, sillä maitoa ei voi kaataa pois, viljaa varastoida vuosiksi tai eläintä jättää hyödyntämättä. Lisäksi maatalousyrittäjät saavat vuodessa 26 päivää vapaata. Palkansaajalla on vapaat viikonloput ja lomat päälle

Valmistuit hierojaksi ensimmäisen tuotantokauden jälkeen. Miksi päädytit sille alalle?
– Olin vähän väsynyt lomittajan töistä ja halusin pientä irtiottoa. Ajattelin, että hierontakoulussa voisi oppia tuntemaan myös omaa kroppaansa sekä sitä, miten sitä tulisi töissä käyttää. En tiedä, auttoiko koulu varsinaisesti siihen, mutta opiskelu oli mielenkiintoista. Tein töitä 40 tuntia kuukaudessa, ja se auttoi jaksamiseen. Teen hierontoja silloin tällöin ja olen hiukan suunnitellut, että vähentäisin lomittajan työtä. Mutkutan aina muille kahden työn tekemisestä päällekkäin, joten en haluaisi tehdä sitä itsekään.

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.