TEKSTI PÄIVI HOTOKKA
SIVISTYSLAUTAKUNTA SIIRSI moduulikouluun liittyvän hankintaoikaisun kunnanhallituksen päätettäväksi. Lautakunta olisi voinut tehdä päätöksen enintään 80 000 euron arvoisesta hankinnasta. Arvon laskentaa vaikeuttaa se, ettei tiedetä, kuinka pitkään moduulikoulua tarvitaan.
Moduulin asennuksen, kahden vuoden vuokran ja purkamisen hinta olisi ollut 78 000 euroa.
– Todennäköisyys on, että sitä tarvitaan pidempään B-rakennuksen tilanteen vuoksi, sanoo sivistystoimenjohtaja Pertti Terho.
Hänen mukaansa 3–4 vuoden vuokra-ajan jälkeen kannattaa jo harkita, lunastaisiko kunta moduulin omakseen. Koulun B-rakennuksessa havaittiin kesällä kosteusvaurioita, mikä voi tulevaisuudessakin aiheuttaa väistötilan tarvetta.
Tällä hetkellä sopimus moduulin vuokraamisesta on tehty vuoden ajaksi.
Kunnanhallitukselle esitetään hankintaoikaisua sivistystoimenjohtaja Terhon viranhaltijapäätökseen. Oikaisu tarvitaan, koska kaikki moduulista aiheutuvat kustannukset yhteensä ylittävät 40 000 euroa, mikä on sivistystoimenjohtajan toimivallan raja.
Hankintaoikaisu voidaan tehdä, vaikka hankintasopimus on jo olemassa. Hankintaoikaisulla korjataan virhe, joka on syntynyt virheellisen tulkinnan takia tai joka johtuu päätöksen jälkeen saaduista lisätiedoista.
Terhon mukaan tässä on kyse molemmista, sillä B-rakennuksen tutkimukset valmistuivat vasta päätöksen jälkeen.




