Anne Aholaa harmittaa, että perinteisen ruisleivän leipojia ei tahdo löytyä.
– Kukaan ei rupea tätä tekemään. Martta-yhdistys yrittää pitää perinnettä yllä kursseilla.
Syitä voi vain arvailla: uusiin taloihin ei rakenneta käytännöllisiä leivinuuneja vaan design-takkoja. Työ vie aikaa ja sähkö on kallista.
–Pörssisähkö sen meilläkin kertoo, paistetaanko leivät sähköuunissa vai leivinuunissa, Veikko Ahola naurahtaa.
Suutolantien omakotitaloon rakennettiin leivinuuni jälkeen päin. Jutuntekopäivänä sinne sujahtivat leipien lisäksi sämpylät ja korvapuustit. Anne Ahola suunnitteli laittavansa sinne illalla vielä saamansa kuhafileen.
– Kerran kesähelteillä leivoin sata ruisleipää. Uuni piti lämmittää puolessa välissä toistamiseen. Kuin saunassa olisi leiponut, Ahola muistelee.
Ahola kuvailee leipomisintouttaan äidiltä perityksi hölmöydeksi. Jos lehmiä ei olisi, lomittajan sijaan Ahola olisi leipuri.
Äidin perintö maistuu uunista tulevista höyryävissä leivissä. Taikinan juuri on sekoitus sekä Annen äidin että anopin juurta. Jälkimmäinen sai alkunsa marraskuussa 1939.
Miten Ahola leivän taikoo tuoreeksi ja kuinka se tulee nauttia? Lue koko juttu viikon 10 Kuhmoisten Sanomista. Täältä voit ostaa irtonumeron kahden euron hintaan tai tilata koko lehden.
