ELÄMÄ ON joskus epäreilua, ja meitä itse kutakin se on kohdellut kaltoin monin tavoin. Ikävät sairaudet ja surulliset asiat kuuluvat elämään, ja ilman niitä emme osaisi iloita hyvistä hetkistä ja päivistä. Me vain turhan usein unohdamme kiittää taivaan Isää kaikesta hyvästä, mitä meillä on silloin, kun kaikki on elämässä hyvin. Onneksi meillä on kuitenkin aina lupa kääntyä Jeesuksen puoleen, kun saamme kohdata elämässä vaikeuksia.
Vaikeuksien keskellä on tärkeää muistaa, että Jumala kuulee meidän huokauksemmekin, jos emme sillä hetkellä jaksa rukoilla. Meillä on oikeus ristiä kädet ja sanoa: ”Auta minua, en jaksa enää yksin.” Välillä saamme rukousvastauksen pian, mutta joskus tuntuu, ettei Jumala enää kuule meitä. Voit luottaa siihen, että hän kuulee, mutta vastaus pyyntöön voi tulla sellaisena, jonka ymmärrät vasta myöhemmin.
Meistä jokainen on Jumalan luoma, elämä on meille lahjaksi annettu ja sitä pitää kunnioittaa kaikin tavoin. Ensi sunnuntain 2. lukukappale on Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille, luvusta 10: ”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen, Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”
Jostakin saamme aina voimia, vaikka tuntuu ettei huomista tulisikaan. Voimme aina jättää taakkamme Jeesukselle, sillä hän kärsi puolestamme ristinkuoleman ja otti kaikki murheemme kantaakseen.
Me kuljemme nyt ristintietä kohti pääsiäisen sovitusta. Pidäthän huolta itsestäsi ja lähimmäisestäsi erityisesti silloin, kun elämässä on vaikeaa.
Lea Sinivaara
