TEKSTI MIKKO SEES
KUHMOLASSA PÄÄSTIIN lauantaina nauttimaan kovan luokan ammattilaisten esiintymisestä. Paikalle saapui viitisenkymmentä kuulijaa. Jalat vipattivat ja osa yleisöstä intoutui lattiatilan puutteesta huolimatta tanssimaankin tuttujen 1960- ja 1970-luvun suosikkikappaleiden tahtiin.
– Mahtavaa on kuunnella Januksen ja bändin soittoa, ilmoittaa Hanskin naapurista Harmoisten kylästä keikalle saapunut Aulis Räsänen.
Suunnitelmana on suunnata myös kesällä Sahanrantaan.
– Minusta on kiva, että on tällaiset etkot ja että Janus haluaa esiintyä täällä Kuhmoisissa. Odotan todella paljon Nostalgian siivin -kesätapahtumaa. Toivottavasti tulee hyvät ilmat, ruolahtelainen Pirjo Silvan hymyilee.
Kokemusta bändiltä ei ainakaan puutu. Sitä on kerätty neljän miehen voimin niin soolona kuin maamme tunnetuimpien yhtyeiden riveissä.
– Keikkailu on nykyään kovaa riskihommaa, sanoo Janus Hanski.
Myös bändin kitaristi, muun muassa Leningrad Cowboysissa ja Sleepy Sleepersissä vaikuttanut Pekka ‘Devil’ Virtanen nyökyttelee ja lisää, että koronavuoden jälkeen ennakkolippuja on myyty aina vain vähemmän.
Hän toteaa, että tapahtuma-ala, ravintola-ala ja oikeastaan koko Suomi on lamassa. Ihmisiä saapuu jopa isojen artistien keikoille aivan viime tingassa, jos saapuu.
Janus Hanski Band esiintyy aina sillä asenteella, että ”nyt painetaan”, Virtanen päättää. Keikkamenoa ei estänyt edes Hanskin kipeä kurkku, jota vaimo Sarianna kiirehti lääkitsemään hunajalla aplodien saattelemana.
Bändi soittaa koko kansan tuntemia vanhoja käännösiskelmiä, mutta rumpali Kuja Salmen studiossa on käyty työstämässä uusiakin kappaleita, Hanski paljastaa.
Klassikoita on aina mukava soittaa, sillä ne muistetaan kaikkialla. Sammy Babitzinin Daa-da daa-da, Seppo Hanskin Painan vain pääni sekä Eeron ja Jussin Valtatie 66 kuuluvat bändin omiin suosikkeihin. 2000-luvun puolelta kunniamaininnan saa Kari Tapion Paalupaikka.
Varsinainen yllätysveto kuultiin illan lopussa, kun Hassisen Kone -yhtyeen alkuperäiskokoonpanossa soittanut basisti Jussi Kinnunen lauloi viimeiset kaksi kappaletta. J. Karjalaisen Telepatiaa luonnistui mallikkaasti, eikä bossa nova -versio Hassisen Koneen Rappiolla-hitistäkään jättänyt yleisöä kylmäksi.
Nostalgian siivin -iskelmäfestivaali järjestetään torstaina 23.7. Kuhmoisten satamassa. Lavalle nousevat Janus Hanski Bandin lisäksi Lea Laven, Pasi Kaunisto, Kai Hyttinen ja Jiri Nikkinen Beatles Tribute Band. Lisäksi Janus Hanski Band säestää vierailevia artisteja heinäkuussa Sahanrannassa.






