TEKSTI MIKKO SEES
NELOSTIE, MAAMME valtaväylä Helsingistä kohti pohjoisinta Suomea, kulki 1990-luvulle asti Kuhmoisten kirkonkylän halki. Punatiilinen linja-autoasema valmistui keväällä 1962. Linja-autoliikenne oli noina vuosikymmeninä vilkasta, sillä kumpaankin suuntaan kulki jopa kymmeniä vuoroja päivässä.
Liikenteen solmukohta oli otollinen sijainti kaikenlaisille palveluille. Hirsirakenteisen kioskin perusti linja-autoaseman kupeeseen alikulkutunnelin viereen Jukka Rantanen nimellä Lekan Kiska vuonna 1977. Asfaltointi jatkui lähes kioskin edustalle, jossa oli pysäköintipaikkoja.
Toimintaa jatkoivat kioskin vuokranneet Kalevi (1927-2020) ja Ulla-Maija Hagman (1945-2015), jotka ylläpitivät kioskipalveluja marraskuusta 1979 elokuuhun 1981 nimellä Kylä-Kioski. Vuokrasopimusta tarjottiin heille alun perin siksi, että Ulla-Maija oli jo aiemmin työskennellyt samassa kioskissa. Liiketoiminnassa auttoi tilitoimiston lisäksi Ulla-Maijan kirjanpito-osaaminen. Reskontra pysyi säntillisesti järjestyksessä.
Heidän tyttärensä Heli Hagman muistaa lapsuudestaan, että kioski tarjosi perheelle sekä taloudellista turvaa että mielekästä tekemistä arkeen. Hän oli niinä vuosina vasta alle kouluikäinen, mutta metallialalta jo aiemmin työkyvyttömyyseläkkeelle jäänyt isä hoiti perheen kahta lasta kotona. Hagmanien kotitalosta oli kioskille niin lyhyt matka, että perheenäiti saattoi tarpeen tullen palata nopeasti töistä kotiin lasten luokse.
ENTINEN KOTILEIPOMO Hankin yrittäjä Sirkka Hanki muistelee, että kioskille toimitettiin myyntiin suosittuja lihapiirakoita. Kalevi Hagman kävi tarvittaessa noutamassa lisää lihapiirakoita kotileipomosta ja toimitti milloin mitäkin juoksevia asioita kirkonkylällä.
Heli Hagman muistaa lapsuudestaan hauskat reissut tukkuun isänsä kanssa, vaikka itse kioski olikin leikki-ikäisen lapsen mielestä ”tylsähkö tönö”. Ulla-Maijan apuna kioskissa työskenteli muitakin, mutta yrittäjän vastuu painoi.
– Ne olivat vauhdikkaat pari vuotta, koska vanhempieni elintarvikekioski oli ainoa, jolla oli myyntiä kauppojen aukioloaikojen ulkopuolella. Myynti oli kovaa varsinkin kesäaikaan. Äitini oli siellä aina töissä, Heli Hagman kertoo.
Kioskille riitti asiakkaita niin Nelostien ohikulkijoista kuin myöhään illalla tansseista palaavista kuhmoislaisista. Alkoholia ja tupakkaa ei myyty, mutta kaikenlaista muuta oli tarjolla grillituotteista makeisiin.
Helin tuolloin lukioikäinen Pia-serkku oli alkanut ymmärtää rock-musiikin päälle ja muisteli myöhemmin lämmöllä sitä, kun Hurriganes kerran keikkamatkalla pysähtyi kioskille ostamaan evästä. Remu Aaltosen kohtaaminen oli mieleenpainuva kokemus.
– Tajusin silloin lapsena, että perheellämme oli ”vibat korkealla”, Heli Hagman hymyilee.
Kioski menestyi ja myös perheen sisällä tunnelma oli innostunut. Ulla-Maija oli niin inspiroitunut, että se välittyi muihinkin. Lapsuus tuntui turvalliselta.
Varteenotettavin ostajaehdokas oli myöhemmin Mäntyharjun murhapolttajana elinkautiseen tuomittu ja myöhemmin armahdettu Orvokki Lylys.
KYLÄ-KIOSKIN TARINA päättyi lopulta syksyllä 1981, kun rakennuksen omistaja Jukka Rantanen päätti myydä sen muualle poiskuljetettavaksi. Suosiosta huolimatta vuokrasopimuksen purkaminen oli Hagmaneille tavallaan helpotus, koska yritystoiminta tarkoitti pitkiä päiviä. Ulla-Maijan äiti menehtyi äkillisesti sydänkohtaukseen vuonna 1980, ja perhe hädin tuskin ehti osallistua hautajaisiin.
Varteenotettavin ostajaehdokas oli myöhemmin Mäntyharjun murhapolttajana elinkautiseen tuomittu ja myöhemmin armahdettu Orvokki Lylys, silloin vielä Pirjo Mäkinen, joka oli vastikään muuttanut kahden kouluikäisen poikansa kanssa Kuhmoisiin. Tarkoitus oli ilmeisesti jatkaa kioskin toimintaa samalla paikalla.
Uutta tulokasta perehdytettiin kioskin toimintaan, ja Hagmanin perhe oli hänen kanssaan varsin paljon tekemisissä. Heli Hagman muistaa hänet kohteliaana ja ystävällisenä noin 30-vuotiaana rouvana, jossa oli kuitenkin jotain outoa. Lapset kävivät samaa koulua.
Ostoaikeet kariutuivat kalkkiviivoilla, kun pankinjohtaja Heikki Vilppala huomasi, että vekselin allekirjoituksessa oli jotain hämärää. Poliisi alkoi tutkia asiaa ja kaupanteko pysäytettiin. Ilmeni, että Mäkinen oli väärentänyt äitinsä allekirjoituksen. Hänet tuomittiin petoksesta, ja Hagmanin perhe ei sen jälkeen kuullut hänestä enää mitään ennen kuin Mäntyharjun tapahtumat nousivat otsikoihin.
Uusi ostaja löytyi lopulta muualta. Kioski siirrettiin lava-autolla muistitiedon mukaan ensin säilytykseen kirkonkylän toiselle laidalle ja sieltä pohjoiseen Keski-Suomeen.
Kuhmoinen oli 1980-luvulla hyvinkin eläväinen kylä. Täällä asui enemmän ihmisiä ja liiketoimintaa oli enemmän.
Heli Hagman
HAGMANEILLE KOITUI kioskitoiminnan lopettamisen jälkeen myös pientä harmia. Kioskin varasto takavarikoitiin rikostutkinnan ajaksi, koska sen omistussuhteet olivat epäselvät. Ulla-Maija Hagman vaati Pirjo Mäkiseltä korvauksia ja sai ainakin osan varaston arvosta rahana takaisin. Stressiä aiheutti myös verotarkastus, jonka lopputuloksena Hagmanit saivat puhtaat paperit ja saattoivat jatkaa elämäänsä eteenpäin.
Ulla-Maija Hagman työllistyi ensin Asko Ylätalon valokuvausliikkeeseen ja sittemmin vuodeosaston kylvettäjäksi. Hän kävi 1980-luvun lopulla perushoitajan koulutuksen ja työskenteli perushoitajana eläköitymiseensä asti vuonna 2008.
– Kuhmoinen oli 1980-luvulla hyvinkin eläväinen kylä. Täällä asui enemmän ihmisiä ja liiketoimintaa oli enemmän. Matkahuollon takana sijaitsi Vanhan Unionin tiloissa Uskon Löytötori. Nykyisen S-Marketin ja kirjaston välimaastossa oli vaateliike ja sen takana Ruokolan korjaamo, Heli Hagman muistelee.
Linja-autoasemalle syntyi 1980-luvulla uusi grillikioski, mutta vanhempi polvi muistaa yhä myös Lekan Kiskan ja sitä seuranneen Kylä-Kioskin herkut. Aikuisille maittoivat grilliannokset. Koulusta kotiin palaavat kylän lapset pysähtyivät ostamaan irtokarkkeja. Aikaa on kulunut jo 45 vuotta, mutta maisema ympärillä on muuttunut siihen nähden vähän. Nykyisin kohtaamispaikkana toimii viereen Pohjoisportille 1990-luvulla rakennettu Neste.
