Syyslomaviikko ei ole merkinnyt lapsille aina vain lomailua. 1960-luvun loppuun saakka suomalaislasten syyslukukauden katkaisi nimittäin perunannosto.
Perunannostoloma otettiin käyttöön yleisesti 1940-luvulla ja nimensä mukaisesti sen tarkoituksena oli vapauttaa lapset koulusta sadonkorjuutöihin. Ne, joilla ei ollut omia viljelyksiä, lähtivät lomaviikolla maaseudulle sukulaisten avuksi. Ja jos perunoita ei ollut, aika saatettiin käyttää sienestämiseen tai marjastamiseen – reipasta tekemistä riitti joka tapauksessa.
Mitä jos syysloma olisi edelleen pyhitetty perunannostolle? Entä mitä muita kaikkia hyödyttäviä lomia koululaisten kalenteriin voisi tänä päivänä kuulua?
Miten olisi esimerkiksi tietotekninentukiloma? Silloin nohevat koululaiset ja opiskelijat vapautettaisiin opinahjoista maakuntiin laittamaan mummujen ja pappoja atk-asiat kuntoon. Kerran vuodessa varmistettaisiin, että laitteet ovat ajan tasalla ja käyttökunnossa.
Hiihtolomalle on selkeä tarve, sillä suomalaiset pitää saada liikkeelle. Hiihtoloman lisäksi voisi syyskaudelle lätkäistä karttasovelluksista ja navigaattoreista riippuvaisille lapsille ja nuorille suunnistusloman, jolloin opeteltaisiin oikein urakalla kartanlukua.
Palaan vielä perunannostolomaan: varttuneempien opiskelijoiden keskuudessa sille keksittiin monia eri nimiä. Kuopiolaiset opiskelijat kutsuivat sitä kekseliäästi karvalakinhakulomaksi, jolloin piipahdettiin kotosalla hakemassa lämpimämpiä vaatteita viileämpien talvikuukausien varalle. Nykyiset opiskelijat voisivat ehkä kutsua tätä aikaa jääkaapintäydennyslomaksi, ja omina opiskeluaikoinani nimi olisi voinut olla pyykkivuorenkärräysvapaa.
No, ehkä lomien nimillä ei ole lopulta hirveästi merkitystä. Tärkeämpää on se, että irtaudumme arjesta ja vietämme aikaa meille tärkeiden ihmisten kanssa, oli se sitten perunapellolla tai spa-lomalla. Itselläni on rakkaita muistoja molemmista.
Elina Järvenpää
