TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ
Päiväkotilaisia sekä nuorempia koululaisia hemmoteltiin torstaina 21. päivä toukokuuta vauhdikkaalla Sirkukseen-esityksellä. Sirkustaiteilija Simon Llewellynin sekä muusikko Silja Palomäen rakentama puolituntinen viihdepläjäys pohjautui Kirsi Kunnaksen Sirkukseen! -kirjaan, joka julkaistiin vuonna 2018.
– Simon sai puolisonsa kanssa idean, että tällainen voitaisiin tehdä. He pyysivät minut mukaansa säveltämään runot, Palomäki kertoi.
Palomäki on tamperelainen artisti ja muusikko, jonka käsissä soivat ukulele, kantele, klarinetti, nokkahuilut sekä harmooni. Llewellyn on lähtöisin Irlannista, mutta asuu nykyisin Tampereella. Hän on paitsi sirkustaiteilija myös jalkapallojonglööri.
Sirkukseen-esitys on kiertänyt vuoden verran ympäri Suomea. Palomäki ja Llewellyn ovat esittäneet sitä kulttuurikeskuksissa, kouluvierailuilla ja jopa museossa. Tulevana kesänä he ovat osa Tampereen teatterikesää.
– Kunnaksen runot ja kirjat ovat omasta lapsuudesta tuttuja, Palomäki kertoo suhteestaan vuonna 2021 menehtyneeseen runoilijaan.
Yhtenäiskoululla torstaina nähdyssä esityksessä lavalla pyörähtivät Kunnaksen runoissa esiintyvät tanssiva poni, silmänkääntäjä, klovni sekä jonglööri. Voimamiehen lavashow ei mennyt aivan putkeen, sillä yleisöstä löytyi supervahva Viivi Liukkonen, joka nosteli voimamiehelle niin raskasta painoa sujuvasti yhdellä kädellä.










