Ajankohtaista | Elinvoima | Tilaajille | Uutiset | Yritykset

Nyrkkipajasta osakeyhtiöksi – Laarin pajalla töitä painaa kaksi sukupolvea

Jyri Laari (vasemmalla) halusi jäädä töihin isälleen ja...
Jyri Laari (vasemmalla) halusi jäädä töihin isälleen ja kotipaikkakunnalle, vaikka asepalveluksesta käteen tarttui rekkakortti. Jarmo-isän mukaan riitoja ei ole hallilla ollut: tekijöiden metodit voivat toisistaan poiketa, mutta lopputulos on aina sama. – Melkein voisi sanoa, että luemme toistemme ajatukset, Jarmo Laari (oikealla) sanoo.

TEKSTI & KUVAT KATJA SIRVIÖ

KYLÄMÄNTIEN VARRESSA sijaitseva autokorjaamo Laarin paja Oy saa silloin tällöin kuulla ihmettelyjä siitä, kuinka metsän keskellä sijaitsevalle huoltamolle voi joutua odottelemaan vapaata huoltoaikaa parikin viikkoa. Yrittäjä Jarmo Laarin mukaan yksi syy siihen on kaupunkilaiskollegoita edullisempi tuntihinta, toinen joustavuus. Kun paja on omassa pihapiirissä, ei siellä tarvitse olla heti aamukahdeksalta. Toisaalta ovetkaan eivät mene neljältä takalukkoon, ja tarvittaessa hommia painetaan viikonloppunakin.

Vahvuuksien löytäminen ja niiden hyödyntäminen on ollut tuloksellista. Vanha Laarin paja olisi täyttänyt vappuna 13 vuotta, mutta synttärikahvien sijaan sumpit hörpättiin uuden osakeyhtiön kunniaksi. Siirtyminen toiminimillä pyöritetystä yrityksestä osakeyhtiöksi oli Laarin mukaan olosuhteiden sanelema pakko, mutta myös päämäärätietoisen työn tulos.

– Muutos olisi pitänyt tehdä jo kolme vuotta sitten. Kun liikevaihto tarpeeksi kasvaa, ei toiminimellä yrittäminen enää ole järkevää. Lisäksi tällä tavalla saadaan hommaan todennäköisesti jatkuvuutta, sillä Jyri (Laari, perheen vanhin poika) on nyt hallituksen jäsen ja tulee jossain kohtaa saamaan osakkeitakin, Jarmo Laari kertoo.

Yrittäjyys maistuu Jarmo Laarille, joka sanoo vuosien työstressien hukkuneen parissa viikossa, kun hän alkoi työllistää itse itsensä. – Tiedän aina 2-4 viikkoa eteenpäin, mitä meillä tehdään, hän sanoo.

KUN LAARIN paja 13 vuotta sitten avasi ovensa, oli käytössä 60-neliöinen puuhalli. Automaalauksia tehtäessä maalatut osat kuivuivat hallissa, ja autot odottivat ulkona. Toimenkuvaan kuuluivat tuolloin renkaanvaihdot ja peltiremontit.

– Laajennuksesta tulee nyt seitsemän vuotta. Saimme sata neliötä lisää tilaa, Laari kertoo.

Palveluvalikoima on kasvanut samaan aikaan huollettavan kaluston kanssa. Hallissa näkyy kahdeksanmetrisiä matkailuautoja, kuorma-autoja, jopa tuulilasinvaihtoon tulevia ambulansseja.

– Tuulilaseja menee vuodessa kaikkiaan 120-130 kappaletta vuodessa. Joskus saattaa hallissa saattaa olla autoja kahdessa kerroksessa kuivumassa.

Kasvuvauhti on ollut tasainen, ja koko ajan noususuuntainen. Jano ei kuitenkaan ole vielä sammutettu. Laari arvelee, että lisälaajennuksille on tarvetta.

– Nytkin tuntuu siltä, että seinät ahdistavat.

Työvastuuta Laarin kanssa jakaa isälleen töihin jäänyt Jyri. Myös nuorempi poika Jami on liittymässä vahvuuteen kesällä. Jamin kaksoisveli Joni etsii alan töitä Jämsän suunnasta.

– Ilmeisesti jotain mutterin vääntäjiä meillä suvussa, isä-Laari nauraa.

Nykyauton käyttäminen on kuin isoa tablettia käyttäisi, ja se tuottaa hankaluuksia etenkin vanhemmille ihmisille.

Jarmo Laari

SÄHKÖAUTOIHIN EI Laarin pajallakaan ole kajottu – vielä. Laari arvelee, että jossain kohtaa tulee aika, jolloin niitäkin on ruvettava huoltamaan. Kohteena sähköautot eivät kuulemma ole polttomoottori- tai hybridiautoja kummempia huollettavia (tekniikkaahan se vain on), mutta niiden huoltaminen vaatii paljon korjaamolta.

– Suojatut pihdit, kumipäällysteiset meisselit, eli kokonaan omat työkalut. Lisäksi alue, jossa sähköautoja huolletaan, pitää tolpittaa ja nauhalla eristää, Laari kertoo.

Hän ei usko sähköautojen koskaan valtaavan markkinoita suuremmin. Siitä kertovat paitsi autonvalmistajilta myös kuluttajilta tulevat viestit: parikymmentä vuotta vanhassa dieselautossa ajoneuvovero on edullisempi. Lapin leveyspiireillä sähkömoottori kieltäytyy käytännössä toimimasta talvikuukausina. Lisäksi polttomoottoriautot ovat edelleen hurjan paljon edullisempia huoltaa.

Käyttövoimakeskustelun lisäksi korjaamolla törmätään usein uusien autojen käyttämisen haasteisiin.

– Nykyauton käyttäminen on kuin isoa tablettia käyttäisi, ja se tuottaa hankaluuksia etenkin vanhemmille ihmisille. Kun sormi vahingossa osuu väärään nappulaan, ei yhtäkkiä nähdäkään polttoainemääriä tai saada puhelinta yhdistettyä radioon, Laari kertoo.

Perheen vanhin poika Jyri Laari palasi varusmiespalveluksesta kotiin ja jäi töihin Laarin pajalle.

KESÄ ON käsillä, mutta kulkupeliä ei kannata silloinkaan jättää oman onnensa nojaan. Laari kehottaa tarkastamaan säännöllisin väliajoin autosta öljyt, jäähdytinnesteet, pissapojan nesteet, renkaat sekä ilmastoinnin.

– Ja ne valot. Vaikka tuntuu, että niitä ei kesällä tarvitse, niin on syytä välillä kiertää auto ympäri ja katsoa, että ne toimivat. Moni uusikin auto vaatii takavalojen sytyttämiseksi, että katkaisin käytetään automaatilta manuaalilla. Pelkkä automaattivalinta ei aina sytytä takavaloja, ja musta auton perä pimeässä on ikävä yllätys.

KategoriatAjankohtaistaElinvoimaTilaajilleUutisetYritykset

Kommentoi

Nimi ja sähköpostiosoite tulee vain toimituksen käyttöön. Lähettämällä kommentin, olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaselosteen.