Kuhmoinen on maakuntauudistuksen häviäjä

Kuhmoisten kunnantalo kesäkuussa 2016 (Kuva: Tuomo Hyttinen)

Kuhmoisten kunta kuuluu sote- ja maakuntauudistuksen häviäjiin. Kuhmoisille jää hallituksen laskelmien mukaan yli 200 000 euron sopeutustarve vuoteen 2023 mennessä. Laskennallisesti vaje on 100 euroa asukasta kohti.

Sopeutustarve tarkoittaa sitä, että Kuhmoisten kunnan täytyy joko leikata menoista tai lisätä tuloja 200 000 euroa pysyvästi. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan vuonna 2023 Kuhmoisissa asuu 2 049 asukasta.

Tämä tuo Kuhmoisten kuntaveroprosenttiin 0,75 prosenttiyksikön korotuspaineen nykyiseen verokantaan verrattuna. Tällä hetkellä Kuhmoisten kuntaveroprosentti on 20,75.

Kaikilta kunnilta leikataan 12,30 prosenttiyksikköä kuntaveroa ja maakunnille siirtyvien tehtävien valtionosuuksia. Uudistuksen jälkeen Kuhmoisten arvioidaan keräävän 2,7 miljoonaa euroa kuntaveroina ja 860 000 euroa valtionosuuksia. Tällä hetkellä Kuhmoinen saa kuntaveroa noin 6,2 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia noin 9,6 miljoonaa euroa.

Valtionosuusleikkauksia todennäköisesti kohtuullistetaan muulla valtionrahoituksella, sillä näin suuri leikkaus merkitsisi Kuhmoisten talouteen 137 euron vajeen asukasta kohti. Hallitus linjasi, että vaje saa olla enintään 100 euroa asukasta kohti.

Tuomo Hyttinen

Jutun luvuissa on käytetty lähteenä hallituksen laskelmia. Niitä pääsee lukemaan tästä linkistä

Be the first to comment on "Kuhmoinen on maakuntauudistuksen häviäjä"

Vastaa